Tänä kesänä käsitöitä on valmistunut hitaampaan tahtiiin kuin tavallisesti. Aikaa on nimittäin mennyt ryijyn tekoon, vaikka ei se kyllä ole vielä puolessa välissäkään. Ryijyn teko on tosi hidasta. Jotain pientä on kuitenkin valmistunutkin.
Hyvä ystäväni oli Roiston syntymäpäiväjuhlissa tosi topakkana emäntänä ja niin sain minäkin huoletta nauttia juhlista.
Kiitokseksi virkkasin nämä pannulaput. Värit valitsin siten, että ne sopisivat ystäväni kauniiseen keittiöön. Monesti aiemminkin olen virkannut "Eeron Patalaput" .. MALLI on minusta vaan niin nätti.
Sukkasatoon päätin tänäkin vuonna osallistua.
Se on tosi kiva ja minulle sopiva tempaus etenkin siksi, ettei siihen ei liity "aloita uusi sukkapari joka päivä" tms. haastetta. Sukkasatoon voi liittyä, vaikka tekisi vain yhden sukkaparin.
Parin kuukauden aikana tulee varmaan neulottua ainakin jokunen sukkapari. Siskontytön pikkupojilla on tarvetta villasukkiin ja Villaa Ylle-keräykseenkin on tarkoitus ainakin yksi sukkapari neuloa. Tempauksessa kerätään villavaatetta asunnottomille.
Tänään piipahdin Oululaisen Lumoavan Langan uudessa osoitteessa Albertinkadulla. Kaupan uudet tilat ovat isommat ja paremmalla paikalla keskustassa. Langat ovat myös kivasti lajiteltu materiaalin eikä siis valmistajan mukaan kuten ennen.
Kaupan perällä on todella viihtyisä ja houkutteleva neulontanurkkaus. Kauppaan voi myös viedä valmiita sytomyssyjä ja ne toimitetaan sieltä OYS:iin.
Aika koleaksi ja syksyiseksi ilmat ovat menneet. Esittelin jo aiemmin syksyn terassi-puutarhaani . Yksi krysanteemi jäi kuvaamatta, koska se oli vielä silloin niin nupuilla.
Siitä tuli kukkaan puhjettuaan kerrassaan upea!
Kauniita loppukesän ja syksyn päiviä kaikille!
t. Seijasisko
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.