Pikkupojan kärppäsukat tuli valmiiksi eilen. Tein ne nelivuotiaalle työtoverini pojalle Joakimille.Sukat olivat sopivat, mutta pohkeista minusta hieman tiukat. Olisi pitänyt ottaa tarkemmat mitat. Kuvakin jäi pojan jaloissa ottamatta.
Pikkusisko Amanda 2.5 kuukautta sai myös tekemäni tossut.
Tänään en olekkaan ehtinyt vielä kutoa yhtään silmukkaa. Olen mm. leiponut ja tällä kertaa oikein perinteistä eli Hanna-tädin kakkuja ja Tiikerikakun. Nämä tulee mm. kahvipöytään sunnuntaina, kun juhlistamme vanhempieni 60-vuotishääpäivää. Heidät on vihitty 8.10.1948. Vanhempani vihittiin maistaatissa ja todistajana oli pari ystävää. Juhliin tulee mm. äitini lapsuudenystävä, joka on olllut toisena todistajana tuolloin.
Mutta nyt pitää päästä kutimen ääreen, ettei vain tule vieroitusoireita.;)
Mukavaa illanjatkoa
Seijasisko
perjantai, 10. lokakuu 2008
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.