Talvikankaalla  asutaan jo toista viikkoa ihanassa uudessa  kodissa. Muuttoaikataulu on ollut  aikamoinen eli reiluun kolmen  viikkoon ei ole elämääni  juuri muuta mahtunutkaan kuin muuttoa, muuttoa ja vielä kerran muuttoa .

Tilaa meillä on täällä kahdelle yllin kyllin eli 88 nelion edestä. Makuuhuoneen, olohuoneen, keittiön ja kodinhoitohuoneen  lisäksi meillä on musiikkihuone ja vieras/työhuone. Olisi kai sitä kahdestaan pienempäänkin mahduttu mutta kyllä kumminkin on tosi mukavaa kun on tilaa harrastuksille ja  tilaa myös  lapsille ja ystäville, kun tulevat kylään/yökylään.

 

Nyt alkaa jo muutonkin suhteen helpottaa. Tavarat alkavat olla kaapeissa ja parissa huoneessa ovat jo verhot ripustettuna.(kuvassa olohuoneen ikkunaa) Uusi pöytäryhmäkin komeilee jo keittiössä. Uuden olohuoneen sohvan saamme Tammikuun puolessa välissä. Makuuhuoneen sisustuskin tulee muuttumaan verhojen ja päiväpeiton osalta.

Suurin osa kotimme huonekaluista  ym. esineistä  ei ole  tietenkään onneksi ole uudessa kodissakaan uutta. Matkassamme on jo yli pari vuosikymmentä on kulkenut  mm. yhä mielestämme kaunis olohuoneen  kirjahylly, häälahjaksi saatu sievä raanu ja mummoltani peritty upea maljakko.  Tuttu näky  ja minusta ja niin  "kutsuva" on olohuoneessa minun neuletuolini(kuvassa).

Niinhän  se on että vaikka on kiva sisustaa ja laittaa osaksi uuttakin  niin kuitenkin ne  tutut jutut  ja ne varsinkin joihin liittyy muistoja ja tunnearvoa ovat  niitä, jotka lopulta niitä  tekevät kodista oman  kodin oloisen.

Tässä sitten esittelyssä uuden kodin  lankakaappi, josta löytyy myös neulekirjani ja lehdet.



  Yhdessä keltaisessa laatikossa on tarvikkeita-muuten korit  ovat täynnä lankoja. 60 cm leveään kaappiin mahtuu hyvin rinnakkain kaksi isompikokoistakin monitoimikoria. Alaosan korisysteemit  ostimme lastenhuoneisiin edelliseen kotiin ja nyt on ne ovat tosi kätevässä käytössä toinen tässä lankakaapissani ja toinen samanlainen korisyteemi on keittiön astiakaapissa.
Kivasti muuten löytyi paikka vyyhdinpuillekin tuonne oikealle korinhyllyn ja seinän väliin.

Iltasella olen ollut useimmiten niin väsynyt etten ole jaksanut juurikaan neuloa. Jotakin kuitenkin on valmistunut kuten..



..kuvan Kerttu sukat neuloin Nalle-Aloevera langasta  miehen veljen vaimolle 50-vuotislahjaksi. Kerttu sukkien ohje löytyy
TÄÄLTÄ.

  Sitten Sytomyssyasiaa ...


 Sytomyssykampanjaa seuranneet muistavat Tainan, joka on taatusti  Suomen ahkerin sytomyssyilijä. Keväällä hän teki OYS: keräykseen Ruusun päivään mennessä yli sata myssyä. Matleenan Lankapirtti-blogissa  TÄÄLLÄ saa käydä vielä vajaan viikon verran arvaamassa montakohan myssyä Taina on nyt tehnyt. Kannattaa käydä arvaamassa, sillä palkinnotkin ovat hyvät.

Lopuksi pitää kiittää hyvää ystävääni Liisaa, joka ilahdutti minua joulukortin lisäksi tekemillään mainioilla huovuteltuilla..

tontuilla, jotka pääsivät..

 

.. keittion ikkunalle muistuttamaan siitä että pitää  muistaa olla kilttinä ainakin näin  joulun alla .

Mukavia Joulujouhuja kaikille!

 Toivoo Seijasisko