Olen tänä keväänä kutonut pieninä välitöinä vauvantossuja/ kautta sukkia Venla-Apu RY äitiyspakkauskeräykseen Viipurin lapsille. Marikan blogissa oleva TEMPAUS loppuu lauantaina ja tänään sain valmiiksi viimeiset ja minun mielestäni kauneimmat tossut.



Nämä tossut bongasin Tupunan sivuilta ja ohje löytyy TÄÄLTÄ .



Ja tässä sitten kuvattuna kaikki keräykseen kutomani sukat/tossut. Näitä oli tossuja mukava tehdä. Yhtään lankakerää ei tarvinnut ostaa vaan kudoin nämä omista jämälangoista. Suurin osa on kudottu Novitan Woolista ja Nallesta. Lisäksi olen käyttänyt myös Vuorelman pinkkiä Veto-lankaa.
Haluan vielä sanoa erityiskiitokset Aamunkajon Marikalle tämä tempauksen emännyydestä!

Luin myös Venla Apu Ry sivuilta, että he ottavat lahjoituksina mm. leluja keräykseen. Silloin välähti, että meidän varastossa on säkillinen lapsilta jääneitä pehmoleluja ja rakkaat aikuiset lapseni lupasivat, että voin toimittaa pehmolelut keräykseen.



Tässäpä ne sitten ovat matkallelähtöpotretissa.  Ehkä pikkuisen  haikein mielin katson tuota komppaniaa..erityisesti tulee mieleen  lasteni tekemät hienot "esitykset",joissa monilla kuvan leluista oli tärkeä rooli. Nyt toivon kuitenkin ,että näistä leluista mahdollisimman moni saisi vielä tärkeämmän roolin olemalla jonkin pikkutytön  tai pojan turvana "unikaverina".

Hyvää yötä ja kauniita unia!

Toivoo Seijasisko

JK. 29.5 Rasa ja Intsu ihmettelevät alla , miten raskimme luopua leluista. Rakkaimmat lelut kuten vanhat unikaverit ja pari muutakin lelua on laitettu talteen. En usko, että mahdollisilla lapsenlapsillamme tulee olemaan pulaa pehmolelusta-niitähän tahtoo yleensä kertyä aivan liikaa.Minusta on parempi ottaa nämä käyttöön kuin säilöa vuosikausia varastossa.