
Tälläkertaa tossunkutominen sujuukin paljon sutjakammin kuin edelliset. Aion virkata koristeeksi näihin kukan helmellä.
Maananai-iltana oli viimeinen Tartu puikkoihin kurssi tälle keväälle. Kurssi jatkuu syksyllä ja luultavimmin ilmottaudun taas mukaan. Kurssista on ollut tosi paljon hyötyä. Jälki on minulla nyt tasaisempaa ja olen oppinut monia pieniä niksejä ja myös myssyn ja lapasten tekoa. Yksi parhaista anneista oli varmaan, kun opettelin tekemään kirjoneulelapaset. Kun saan Eeva Haaviston kirjan "Sata Kansanomaista Kuviokudinmallia" postista niin olen saanut kurssilta hyvät evästykset noiden lapasten tekoon.
Maanantai-illan kursillla tuli opettajan kanssa puhetta neulomisen ergomoniasta. Minunkin pitäsi opetella vähän erilainen käden asento neuloessa, ettei tule vaivoja vuosien saatossa. Erittäin tärkeä asia tuo neulomisen ergonomiakin. Olen kuullut joidenkin vanhojen ihmiset valittavan , etteivät enää pysy neulomaan, kun kädet kipeytyy. Sydämelliset kiitokset Tuija-opelle hyvistä opeista ja syksyllä tapaamme taas.
Tänään olen menossa kylään vanhempieni luokse. Isäni täyttää 29.4. 80-vuotta. Pirteät vanhempani ovat sunnuntaina lähdössä Rodokselle pariksi viikoksi. Siksipä menen onnittelemaan isääni jo näin etukäteen. Olen neulonut hänelle myssyn ja kaulahuivin ja laitan niistä kuvaa mahdollisesti jo tänäiltana tänne.
Olin ensin ajatellut, että neulon isälleni vanhan ajan neulatekniikalla myssyn. Mummoni(isän äiti), joka kuoli minun ollessa 1-vuotias, kuulemma teki neulakinttaita ja myssyjä. Opettelin tekniikkaa yhden illan maanantai-kurssilla ja se osottautui kuitenkin sellaiseksi hommaksi ettei tuntunut omalta jutulta.Eikä oikein kärsivällisyyskään ei riittänyt. Sinänsä harmitti, sillä olishan se ollut hieno lahja isälleni. Ehkä kokeilen sitä vielä joskus.Tosin opettaja sanoi , että valitsemani lanka Sandnes Garnin Alpakka on ihana lanka neulatöihin, mutta vaikea lanka aloittelevalle neulamyssyn tekijälle.

Jos joku haluaa tietää enemmän neulatekniikasta niin ainakin TÄÄLTÄ löytyy hyvää tietoa.
Kaunista keväistä keskiviikkoa kaikille.
Toivoo Seijasisko
ps. osallistukaahan Arvontaani
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.