Miehen neljän viikon lomasta on viikko vietettynä. Meillä on ollutkin mukavaa ja leppoisaa. Ilmojakin on piisannut.
Maanantaina saatiin iloisia uutisia sillä sekä poika että tyttöystävänsä ovat saaneet hyvät opiskelupaikat Oulun ammattikorkeakoulusta!
Minä olen kulkenut uimassa joka päivä. Uusin kesäharrastukseni on ollut Lämsänjärven ympärivesijuoksu. Pikkujärvikierrokseen menee aikaa n. puolituntia. Tuiran rannalla Oulujoenvarressa olen myös muutaman kerran käynyt. Siellä on myös oiva vesijuoksupaikka ja vesijumppaankin on siellä pari kertaa viikossa.
Kotosalla ollaan tehty kivoja, keveitä kesäruokia tosin yhtenä päivänä Oulun aittatorilla lounastimme hieman tuhtimmin Pannukakkutalossa . Suolaiset pannukakut varsinkin ovat tosi namia. Listalla on 94 erilaista pannukakkua!
Mies kävi kirjastossa ja lainasi kasan matkaoppaita.
Parin viikon kesälomamatkamme suuntautuu tälläkertaa kauniille Portugaliin kuuluvalle Madeiran saarelle. Lähdemme matkaan ylihuomenna . Jospa tänä vuonna säästyisimme lomallamme liian kuumilta ilmoilta.Toissakesänä kärsimme, kun Unkarissa Balatonjärvellä mittari näytti +34C ja viime kesänä lomareissulla Itä-Suomessa oli myös tukalat oltavat - pahimpana päivänä oli lämpöä +37C. Madeiralla heinäkuussa ei lämpö nouse yli +25C tosin yön alinkaan ei alita +18C. Seijasiskon matkablogista voit lukea enemmän matkastamme.
Olen käsitöissä keskittynyt kuluneeella viikolla kokonaan ryijyn tekoon. Mallihan on Irmelin Grönlundin vuonna 1974 suunnittelema Talviuninen.
26 riviä /82 on nyt valmiina. On siinä hommaa niin paljon, ettei ihan heti uskoisikaan. Kampaamista ja tasoittelua vaatii, mutta kyllä tuossa alkaa talvinen metsä jo vähän erottua ja kerroksella 26 tein jo "perustukset" ekaan mökkiin.
Vuosi sitten valmistuneen ryijyni tein perinteisesti siten, että kerin langan pikkukeriin ja sitten kerät pussiin nukkien mukaan. Siskoltani sain vinkin kokeilla vähän toista tapaa ja se ei ehkä ole sen nopeampi mutta minusta mukavampi tapa edetä ryijynteossa.
Leikkaan vyyhtinauhan poikki ja siten tulee juuri sopivan pituisia lankoja .
Sitten teen ohjeen mukaisesti nukkalankoja .Tässä valmistuu nukkalanka numero 13.
Sitten pussitan ne numeroituhin pusseihin . Erilasia nukkasekoituksia on tässä ryijyssa yhteensä 17.
Tässä kerroksilla 20 ja 21 tarvittavia nukkalankoja sohvalla tuolini vieressä valmiina ommeltavaksi.
Enimmäkseen ryijyn teko on kuitenkin ompelemista . Parhaiten ompelu minulla käyttää omassa lepotuolissani. Saan sinä hyvän asennon ja kaikki on tarvittava on käden ulottuvilla . Yhteen riviin menee tauotta pari tuntia-toki kokonaan vaaleat rivit tekee nopeammin. Tavoitteeni olisi saada ryijy valmiiksi vielä tämän vuoden puolella -aika näyttää miten käy.
.
Sitten päätin perustaa oman KMH-tempauksen= KesäMatkanHullutus.
Tässä kolme käsityön alkua (Revontulihuivi, Minttumyssy ja miesten perussukat) ,jotka pitäsi saattaa kahden viikon matkan aikana valmiiksi. Tavoite on varsin kohtuullinen, sillä minähän tykkään etelänlomilla kutoa vähän joka paikassa lentokoneessa, puistonpenkeillä, altailla, terasseilla jne. Valistin myös tarkoituksella lomakäsitöiksi helppoja ja tuttuja malleja.
Läppäri lähtee mukaan myös, joten saatanpa vaikka laittaa välillä kuvaa miten KMH:ni sujuu.
Mukavia heinäkuun päiviä kaikille!
t. Seijasisko
JK:Jos joku tietää Funchalissa lankakauppoja niin kertokaa ihmeessä osoitteita mullekin.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.