Eilen tuli paketti Fantastiina -blogin Lotalta, jossa oli..
...aivan ihastuttavia puuvillalankoja n. 800 grammaa sytomyssyjä varten.
Lämpimät Kiitoksen Lotalle hyvästä työstä
-näistä syntyy monta kaunista sytomyssyä.
Eilen vastaanotin myös komean lankalahjoituksen Vihannin suunnasta, sillä Maila (blogi Laulavat Lankaleipurit ) oli tehnyt kevätsiivoukseen lankavarastollaan ja lahjoitti yhteensä 6,8 kiloa lankaa hyväntekeväisyyteen:
Nämä ihanat villalangat n. kolme kiloa menevat kansalaisopiston HyvääKäsilläTehden-kerhoon vauvannuttuja, sukkia tms. varten.
Loput langat menevät sytomyssyilyyn.
Musta on myös hyvä sytomyssyväri-siitä voi tehdä myssyjä miehille, nuorisolle ja monet naisetkin pitävät mustaa tyylikkäänä.
Näiden kuvien langat ovat paksumpia 4-5 puikoilla neulottavia tai virkattavia. Itse olen aikeissa kokeilla ainakin "Hurrikaanimyssyä" ja "Palmikkomyssyä Janan tapaan" kuvan langoista.
Langoissa on osa kokonaan luonnonkuitua (eniten puuvillaa) mutta joukossa on paljon keinokuitulankoja ja erilaisia "sekoituksia". Kaikki langat kuitenkin tosi pehmoisia eivätkä ole ollenkaan kovan tai kutisevan tuntoisia eli ja soveltuvat mielestäni hyvin sytomyssyhin.
Suuret kiitokset ja halaukset Mailalle
- aivan upea lahjoitus.
Jos haluat kuvien lankoja 100-500 grammaa sytomyssyä varten niin lähetä sähköpostia osoitteeseen [email protected]. Langat voi hakea minun luotani tai toimitan ne käsityökauppa Lumoava Lankaan Oulun keskustassa nimelläsi.
Sain juuri valmiiksi miehelle tarkoitetun sytomyssyn ja..
..häiritsin hieman Roiston kahvi/lehdenluku hetkeä saadakseni kunnon kuvan myssystä.
Malli on "Palmikkomyssy Janan tapaan". Kiva malli ja aika nopeakin tehdä kun on on vain kahden silmukan palmikko ei apupuikkoakaan tarvita. Lankana on Duett puikot 3 ja 4.
Lopuksi vielä hetki sitten ottamani kuva keittiömme ikkunanlaudalta.
Neilikat ovat äitini minulle viikko sitten tuomia ja vieläkin ne kukoistavat. Kuvan pikkutaulu on syntymäpäivälahja muutaman vuoden takaa lapsuudenystävältäni ja tuo pikku kivi jossa lukee "Halaus" on lahja samaisen ystäväni äidiltä. Ensi sunnuntaina saankin tämän ystäväni meille vierailulle miehineen. Olemme tunteneet toisemme jo vuodesta 1968. Samalla kertaa saan vierailulle myös pari muutakin hyvää ystävää lapsuudesta ja kouluajoilta. Ihanaa kun ystävyys heidän kanssaan on kestänyt vuosikymmenet ja tiedän että tulee kestämäänkin loppuun asti.
Hyvää Keskiviikkoiltaa!
t. Seijasisko
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.