Siskontyttärellä ja samalla minun kummityttärelläni on pieni kaksivuotias suloinen Eemil-poika. Eemilin lähisuvussa ei ole muita neulojia kuin minä ja meidän äiti. Äitikin on jo 82-vuotias ja neulominen on hänellä jäänyt vähemmälle. Niinpä olen siskon tyttärelle  luvannut pitää hänen poikansa "sukissa" . Eemil vanhempineen asuu Espoossa, mutta ovat käymässä täällä Oulussa ja tapasimme eilen.

 

Nämä vein Eemilille ensi talvea varten. Poika ei halunnut alkaa kokeilemaan sukkia..sen verran kuitenkin sovitettiin , että näin  koon olevan oikein sopivan, pikkuisen reilut, että menevätpä sitten koko ensi talven.




Uusin käsityö Haaviston kirjasta ovat perhoslapaset vaaleanvirhreällä ja mustalla Nalle-langalla. Näitä olen kutomassa toiselle siskontytölle.



Olen ollu aika kiireinen tämän viikon, sillä olen järjestämässä juhlia ystävilleni. Meille saapuu lauantai-iltapäivälla joukko vanhoja ystäviä juhlimaan talvella täyttämiäni viisikymppisiä. Ihana nähdä yhdellä kertaa niin monta hyvää ystävää ja  joihin kaikkin on säilynyt yhteydet vuosikymmeniä. Yövieraitakin tulee kolme. Eilen leivoin Daim-pipareita ja tiikerikakun. Tänään pitää leipoa kakkupohja ja laittaa kotiamme muutenkin juhlakuntoon. Tarjoilusta ja juhlista sitten lauantain jälkeen enemmän.

Hyvää viikonloppua kaikille toivoo Seijasisko