
Seijasisko vuonna 1962
Olen yli viisikymppinen oululainen nainen. Rakastan neulomista, virkkaamista ja ryijynompelua. Tässä blogissani esittelen kaikki tekemäni käsityöt ja joukkoon mahtuuu paljon muutakin höpinää.
Tärkeintä maailmassa minulle on
Perheeni:
Rakas Roisto= mieheni, matkakumppanini , jonka kanssa umpisolmussa vuodesta 1987. ![]()
Kaksi rakasta aikuista lasta, tytär ja poika, jotka eivat asu kotona, mutta paljon nähdään ja ollaan yhteyksissä heidän kanssaan. <3
EDITOITU eli lisätty uusia myssyohjeita viimeksi 16.5.2012
Koska olen nähnyt eri blogeissa toinen toistaan kivempia sytomyssyjä niin olenkin kerännyt linkkejä erilaisiin sytomyssymalleihin. Otin valinnoissani huomioon mm. sen että mallista oli tehty ainakin yksi hyväksi havaittu sytomyssy.
Sytomyssyssä on ratkaisevinta materiaali-se ettei se kutise eikä hiosta eikä raavi päätä. Muutaman kutiseva ja kova myssy on jouduttu toimittamaan hyväntekeväisyys-kirpparille.
Kiitos myös kaikille niille sytomyssyntekijöille, joilta olen saanut linkkivinkkejä!
Olkaapa hyvät!
Virkattuja malleja:
Matleenan virkattu myssyohje: http://lankapirtin.
Helppo Virkattu Sytomyssy: http://seijasisko.blogspot.com/2012/04/viinilaseja-haussa.html
Matleena virkattu lierimyssy : http://lankapirtin.blogspot.com/2011/05/lierimyssyn-ohje.html huom. tyylikäs!!
Virkattu Ridgehattu: http://seijasisko.blogspot.com/2012/05/yleison-pyynnosta-ridge-hattu-suomeksi.html
Kardemumman Pauliina myssy: http://kardemummantalo.blogspot.com/2011/12/pauliina-myssy.html
Mammamyyn Minttusytomyssyohje: http://mammamyy.vuodatus.net/
-Minttumyssyn kommenteissa on myös kiva koristekukkaohje kierrenauhoineen!
Tintin Lippamyssy: http://tintinluomukset.blogspot.com/2011/01/lippamyssy.html
Janan Liisa-myssyohje: http://pullaposki.vuodatus.net/blog/2836624#6367132
Pirenan ketjusilmukkamyssy : http://pirena.vuodatus.net/
Mallin myssy: http://mallinlykyt.blogspot.com/2012/01/sytomyssyja-ystavanpaivaksi-kampanja.html
Viuhkasytomyssy: http://seijasisko.vuodatus.net/page/jana
Virkattu ruusu koristeeksi: http://seijasisko.vuodatus.net/blog/2332965/sytomyssyuutisia-ja-virkattu-kukkaohje/
Neulottuja malleja:
Matleenan neulottu palmikkomyssyohje: http://lankapirtin.blogspot.
Helppo perusmyssy Seijasiskon tapaan : http://seijasisko.vuodatus.net/page/as Käy myös miehille
Kukkahattutätimyssy: http://anjalin.vuodatus.net/page/Kukkahattuohje
Palmikkomyssy Janan tapaan: http://pullaposki.vuodatus.net/blog/2819104/janan-palmikko-myssyt-1-2/ Käy myös miehille
Lentäjäpipon suomennos: http://sytok-hks.
Virtauksia-myssy: http://www.ullaneule.net/0210/ohjeet_virtauksia.html
Tähdellinen sytomyssy: http://tiiq.vuodatus.
Will I be pretty myssy : http://www.ullaneule.net/0310/ohjeet_willibepretty.html
- ohjeen lopussa myös kiva kukkamalliohje
Pajunkissapipo: http://www.ullaneule.net/0108/
Pöllömyssyt Piikun ja Seijasiskon blogeissa:
http://seijasisko.vuodatus.
Drops Myssy: http://www.garnstudio.com/
Kierreraitamyssy: http://ukkolanakat.net/?p=412
Persikkavaahto: http://www.ullaneule.net/0308/
Rinsessapipo:http://www.ullaneule.net/0306/ohjeet_rinsessa.html Novitan Kotiväki-lanka on Teijan mukaan erittäin hyvä tälle rinsessa myssylle.
Hurrikaani-myssy: http://seijasisko.vuodatus.net/page/hurricanehat Käy myös miehille
Inkerin sytomyssy: http://lankana.vuodatus.net/
Seijasiskon blogissa peruspalmikkomyssy moneen makuun:http://seijasisko.
Huivihattu : http://www.lucet.fi/neulonta/huivihattu/
Sari sanoi että on tehnyt seuraavan linkin takana olevista ohjeista tehnyt myssyjä ja baretteja niin lapsille kuin vanhemmille..myös miehille :
http://plaza.fi/ellit/
Englannin kielisiä linkkejä
Granny Hat: http://lovestitches.blogspot.com/2011/11/pattern-crochet-hat-for-my-mom.html
Toivoo Seijasisko
|
|
SIVUPOHJA
Pohjakuvassa ompelemani "Talviuninen"-ryijy
HYVÄNTEKEVÄISYYS
Sytomyssyily:
Sytomyssyasioissa yhteys Lankapirtin Matleenaan
Myssyjä voi Pohjois-Suomessa toimittaa seuraaviin osoitteisiin:
Lankakauppa Lumoava Lanka, Albertinkatu 11, 90100 Oulu
Pieni Lankapuoti, Keskuspuistonkatu 10, 90400 KEMI
Oulun yliopistollinen sairaala, Syöpätautien poliklinikka, PL 229, 90020 OULU
Kainuun Keskussairaala, Syöpätautien poliklinikka , Sotkamontie 13, 87140 KAJAANI
Lapin Keskussairaala, Syöpätautien poliklinikka, Ounasrinteentie 22, 90400 ROVANIEMI
Länsipohjan Keskussairaala, Syöpätautien poliklinikka, Kauppakatu 25, 94100 KEMI
Keski-Pohjanmaan Keskussairaala , Syöpätautien poliklinikka, Mariankatu 16-20, 67200 KOKKOLA
Kaikki sytomyssykampanjat: Klikkaa TÄSTÄ .
NEULEOLYMPIALAISET![]()


Mitali tuli kutomalla
Revontulihuivi

Mitalin takana
huivikuvia
Täällä sää jatkuu pilvisenä, yöllä ollut pikkupakkanen, joten hyvä hiihtokeli hiihtäville.
Linkitin blogiini nämä sinun ohjeet. Olet tehnyt kovan työn.
Aamulehden toimituksessa on nyt 488 myssyä
Minulla on noin 150 ja saan pian lukeman 200. Tuntuu kivalta kun ihmiset haluavat auttaa. Tänään luovutin yhden myssyn sitä tarvitsevalle ja hän kehui neulottua myssyä. Ja kiitteli kovin meidän intooa auttaa lähimmäistä.
Meillä on nyt n. 400 myssyä koossa mutta loppua kohden vauhti vain kiihtyy-ainakin luulen niin.;)
meillä on tehty melkein suurin osa tuolla rinsessa ohjeella. kotiväestä tehty rinsessa pipo oli kuin kruunu päässä.
Eilinen ihminen valitsi itselleen Knoppista tehdyn pipon, Merinovillaa ja rinsessa ohjeella tehty. Hän kehui kovin, mutta jokainen pää on erilainen.
että pystyisin itse kutomaan.
terveisin Tuovi
ja kuulumisiin Pia