Aloittelin päivällä  matkakertomuksen tekoa  tuolla alempana  ja muutin blogini nimen Seijasiskon neule-ja matkablokiksi. Mitään sen fiksumpaa en uudeksi  nimeksi keksinyt, mutta yksinkertaisuudessaan se kuulostaa kumminkin minusta ihan OK-nimeltä.

Noita pitkiä matkakertomuksia kun olen kirjoitellut jo niin monta, että rohkenin siis tuon matkablogin tiittelinkin ottaa käyttöön. Muuttelin myös vähän sisällysluetteloa sen suhteen selkeämmäksi. Tarkoitus on siis tavoittaa muitakin matkustamisesta  kiinnostuneita ja parhaassa tapauksessa löytää sitä kautta kivoihin  matkablokeihinkin yms.Täällä blogissani  tuntuu käyvän  enimmäkseen käsityöihmisiä ja  ymmärän etteivät kaikkia jaksa nämä matkajutut kiinnostaa. Minä taas nautin niin  kuvata ja kirjoittaa sekä matkoista että käsitöistä ja kaikeat muustakin mukavasta.

Edit 19.7.09  1-osa Unkarinmatkakertomuksesta valmiina!


Edit 21.7.09  2-osa valmiina

 

edit 23.7.09 3 osa valmiina

Kirjoitusvirheitä vielä saattaa vilistä, mutta tarkistelen niitä vielä  ajan kanssa


Aamupäivälla tein turhan reissun Raksilan uimahaliin, kun en muistanut että se on heinäkuussa viikonlopulla  kiinni. Niinpä ajelin sitten torin  ja kauppahallin kautta kotiin. Ostin  kaikkia herkkuja kuten ruisleipää, mansikoita, kanttarelleja ja ahvenia..nam nam.

Sitten kirjoittelin matkakertomusta pari tuntia ja muokkasin tätä blogianikin uuteen uskoon. Roiston kanssa kateltiin   olohuoneen telkkarista lomakuvia ja muisteltiin matkaa..

1247949745_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

..sainpa pikkupojan sukat samalla valmiiksi.

Tytär tuli illalla kylään tykkäsi tuliaisista  ja katseli myös meidän  lomakuvia.Vein hänet juuri kotiinsa kun hän  ei halunnut jäädä yökylään.

Huomenna on luvattu Ouluun aurinkoa ja  himpun verran lämpimämpää kuin tänään . Mieli tekisi, mutten en tiedä rohkeneko lähteä järveen vesijuoksemaan. Ehkäpä teen huomenna mukavan kävelylenkin. Olisko Kaima kotona jos vaikka piipahtaisin kahvikupposella?Silmänisku

Yöterveisin

Seijasisko