Olen aloittanut tekemään elämäni ensimmäistä ryijyä. Ryijystä tulee kooltaan aika pieni eli 49 cm X45 cm ja sille on paikka jo katsottuna meidän olohuonessa. Hyvään alkuun ryijyteossa pääsin lauantaina, kun sain oppia Hannah:ilta Pohjois-Pohjanmaan Museon Ryijy-Elää- näyttelyn työpajassa.
Alkuvalmistelut, kuten ryijykankaan solmimiset ym ., sain valmiiksi lauantai-iltana ja sunnuntaina pääsinkin jo nukitamaan ryijjyä. Teen ryijyn käsin ommellen . Toinen ja vähän nopeampi tapa olisi tehdä ryijy kangaspuilla.
Nyt on menossa kolmas nukkakerros . Kerrokselle tulee aina 72 nukkaa ja koko työssä on 35 nukkakerrosta . Ryijynteko tuntuu mukavalta ja sitä voi hyvin tehdä vaikka televisioita katsellessa.
Kuvassa ryijyyn tulevia lankoja. Langat ovat Vuorelman Ryijylankaa, joka on 100 % villaa. Laitan blokiini aina väliin kuvia ryijyn edistymisestä
Yhden sytomyssynkin tein viime viikolla .
Kiva malli on Tiiq:n suunnittelema ja löytyy hänen blogistaan TÄÄLTÄ. Tein myssyn bambu-puuvillasekoitelangalla , joka oli ohuempaa kuin alkuperäisen mallin lanka ja sainkin myssy L-kokoiseksi jättämällä kerroksen 34 ja 36 kavennukset tekemättä. En myöskään tehnyt mallin mukaista reunusta myssyyn vaan neuloin halutun korkeuden jälkeen viisi kerrosta oikein ja myssyn reuna meni kivasti rullalle.
Myssy neulotaan päälaelta alaspäin ja päälaelle muodostuu kiva tähtikuvio.
Koska myssyjä on jo kyselty niin huomenna menemme luovuttamaan OYS:iin Syöpätautien poliklinikalle 120 myssyä etukäteen. Tosin virallinen myssyjen luovutustilaisuus on 4.5.10 OYS:ssa.
Oulussa on kaunis aurinkoinen sää ja lähdenkin kävelylenkille nauttimaan ihanasta päivästä!
Ihanaa päivänjatkoa kaikille!
Toivoo Seijasisko
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.