Tänään on kulunut tasan vuosi siitä kun...

 

 

 .. tein kuvan ensimmäisen  sytomyssyni ystävälleni .

Kirjoitan  siitä blogissani  7.7.09  TÄÄLLÄ. Ystäväni ilahtui kovin myssystä ja siitä syttyi ajatus sytomyssykeräyksestä . Lankapirtin Matleenan

kanssa ideoimme ja perustimme Sytomyssykampanjan Ouluun ja se levisi pian ympäri Suomen 14. eri paikkakunnalle ja nyt Suomessa on kerätty viimeisen  puolen vuoden aikana  jo n. 11.000. myssyä.

 

Ystäväni on selättänyt sairauden. Sivusta seuranneena voin kuitenkin  sanoa, että tosi  rankkaa hänellä on ollut ja olenkin todella iloinen tällähetkellä  siitä kun tiedän että  hän nyt saa suhtkoht hyväkuntoisena nauttia tästä kauniista kesästä. Viime kesään ja koko edeltävään vuoteen sisältyy paljon ahdistusta ja  rankkoja hoitoja  sivuvaikutuksineen.

 

 

Sytomyssyistä ennestään tietämättömille ja kertauksena muille muutamia asioita. Sytomyssy on tarkoitettu syöpähoitojen takia hiuksensa menettäneille ihmisille.(naiset, miehet, lapset)  Myssyjä  on lahjoitettu ja lahjoitetaan edelleen hoitoja antaviin sairaaloihin, jotka jakavat  myssyt edelleen myysyjä tarvitseville.

 

 Sytomyssyssä ratkaisevinta on materiaali, ettei se kutita eikä hiosta hiuksettomassa päässä. Monet luonnonkuidut esim. puuvilla, bambu ja merinovilla ovat tällaisia. Kukat, perhoset ym. koristelut ovat kivoja, mutta eivät pakollisia. On hyvä, jos tehdään monenlaisia myssyjä, että jokainen tarvitsija löytäisi mieleisensä. Voi siis tehdä myssyjä naisille, miehille, nuorille, lapsille.



Olen koonnut linkkejä sytomyssyiksi sopiviin myssyohjeisiin
TÄNNE

.

 

  Myssyihin on hyvä liittää pieni pahvilappu, jossa on myssyn materiaalitiedot ja pesuohjeet sekä mahdollisesti myssyn koko, mutta ne eivät ole välttämättömiä.

 

 Tähän keräykseen ei tarvitse ilmoittautua, vaan riittää, kun tekee myssyn/myssyjä ja toimittaa annettuun osoitteeseen haluamallaan tavalla. Yksikin myssy riittää, sen avulla joku sairastunut kanssaihminen saa helpotusta arkeensa ja ehkä hiukan lohtua vaikean sairauden aikana.

 

Jos et jostakin syystä voi tehdä myssyä, mutta haluat tukea kampanjaa, voit tehdä sen mainostamalla kampanjaa tai vaikka lahjoittamalla lankaa tekeville käsille.

Lankaa voi toimittaa esim. Käsityökauppa Maakariin, Rautatienkatu 11 (ent. asemaravintola) nimellä Seijasisko , kunhan ilmoittaa minulle vaikkapa tekstiveistillä tai sähköpostilla että tiedän käydä hakemassa.  Minulle voi sytomyssyasioissa soittaa tai tekstata numeroon 044-3797858 ja sposti seijasisko@yahoo.com

 .

Varsinainen  OYS:n kampanja käytiin 4.1.-31.4. ja myssyt (1168 kpl) luovutettiin OYS:iin

Ruusun päivänä 4.5.10 luovutustilaisuudessa

 

.

 

 Myssyjä voi tehdä edelleen. Myssyjen tarvehan on jatkuva, koska aina uusia ja taas uusia ihmisiä sairastuu syöpätauteihin. Isokin myssykasa hupenee aika pian. Mainittakoon myös, että OYS on jakanut myssyjä myös muihin alueen sytostaattihoitoja antaviin yksiköihin esimerkiksi Kemiin, Rovaniemelle ja Kajaaniin ja sain juuri tietää että Tua on tehnyt 49 myssyä ja lahettänyt ne Rovaniemen sairaalaan.Hienoa!

 

 

 Paljon olemme saaneet myssyn saaneilta hyvää ja kiittävää palautetta. Myssyntarvitsijat  ovat kokeneet myssyn saannin hyvin arvokkaaksi ja iloa tuottavaksi asiaksi. Jotkut saajat tai saajien omaiset ovat halunneet lahjoittaa lankaa meille uusien myssyjen tekoon. Näin siis hyvä kulkee eteenpäin.

Edit 12.10.10

OYS.iin tarkoitettujen sytomyssyjen uusin keräyspiste Oulussa on : 

Lumoava lanka
Pakkahuoneenkatu 17,
90100 Oulu
(urheilukauppa Rintamäkeä vastapäätä).

Myssyjä voi edelleen viedä tai lähettää seuraaviin sairaaloihin:

Postitusosoite on

  OYS, Syöpätautien pkl
PL 229
90029 OYS

 Viitteeksi voi laittaa "Sytomyssyjä"

 Käyntiosoite, johon myssyjä voi viedä

 Syöpätautien poliklinikka, sisäänkäynti A 3:2 tai B 2 rinnekerros.

 

EDIT 23.8.2010

Kainuun Keskussairaalaan Kajaaniin voi toimittaa myssyjä joko viemällä Syöpätautien poliklinikalle tai postitse osoitteeseen


KAKS
Syöpätautien poliklinikka
Sotkamontie 13
87140 Kajaani



Rovaniemelle Lapin Keskussairaalaan niin ikään voi myssyt viedä suoraan Syöpätautien poliklinikalle tai postitse osoitteeseen


LKS
Syöpätautien poliklinikka
Ounasrinteentie 22
96400 Rovaniemi

 

 Monella muullakin paikkakunnalla keräys jatkuu-niistä voi etsiä tietoa linkeistä oikealla yläkulmassa.

 

Edit 30.8.10

Syksyn 2010 sytomyssyuutisa TÄÄLLÄ.

 
 

 

Kuvan kauniit myssyt ovat 84-vuotiaan oululaisen  Martan tekemiä. Martta teki Ruusun päivään mennessä 49 myssyä ja  lisää myssyjä on häneltä syntynyt  sen jälkeenkin.

 

Loppukevennykseksi kesäinen kuva eiliseltä mukavalta retkeltäni Äimäraution siirtolapuutarhaan siskoni ja hänen miehensä  mökille.

Kuvaan sisältyy piilokuvatehtävä.

 

 


 

 

 

  Missä on Emppu ?

Hauskaa kesää

 

 

 t.Seijasisko