Tänään iltapäivällä olin vanhempieni luona onnittelemassa isääni hänen syntymäpäivänään.
Vein isälleni lahjaksi tekemäni Step Aloevera sukat. Isäni kun on kova lenkkeilemään niin ajattelin, että lenkin päälle olisi mukava laittaa tyttären tekemät "hoitavat" sukat jalkaan ja kyllähän hän tuntuikin kovasti tykkäävän. Olikin mukava kyläreissu.
Sytomyssyilyssä elämme viimeistä viikkoa eli "sadonkorjuun" aikaa. Myssyjä onkin tullut taas valtavasti mm. Matleena kävi eilen hakemassa Maakarista 63 myssyä!
Eilen oli viimeinen myssyjen postituspäivä minun osoitteeseen, mutta ensi viikolla julkistamme sitten suoran osoitteen OYS:iin mihin myssyjä voi jatkossa lähettää ja käydä viemässä.
Keräyspisteisiin voi myssyjä viedä vielä huomenna perjantaina liikkeiden aukioloaikana.
Käsityökauppa Maakari Rautatienkatu 11b (vanha asemaravintola) Oulussa. HUOM. vappuaattona perjantaina liike on auki 10-16!
Käsityökauppa Kangasvilla Kempeleen keskustassa, Kempeleentie 2. Kangasvilla on auki vappuaattona normaalisti klo 9-18.
Käsityökauppa ILO, Herralantie 1, Haukipudas. HUOM: Myssyt Käsityökauppa ILOon vappuaattona klo 15 mennessä!
Minulle suoraan Oulun Hönttämäkeen voi tuoda myssyjä aina maanantai-iltaan asti.Osoitteen saa kysymällä osoitteesta [email protected] .
Postin mukana on tullut tällä viikolla muutama kirjelähetys:
Kaunis kiitos kuvien kauniiden myssyjen lähettäjille. Nuo kiiltävät helmirivit ovat muuten aika kiva keksintö koristeeksi.<3
Kirjeitä ja Maxikirjeitähän on kevään mittaan saapunut mutta ihan ensimmäisen sytomyssypaketin hain tänään postista.
TiiQ Käsistä karannut blogista osasi yllättää miedät täysin.Paketissa oli ...
20 toinen toistaan upeampaa myssyjä! Huikea osan-otto TiiQlta keräykseemme! TiiQ.han on muuten Tähdellisen sytomyssymallin ja Orasmyssymallin suunnittelija.
TiiQ muisti myös henkilökohtaisesti Matleenaa ja minua . Molemmat saimme kuvan kauniit kortit ja ihanan kirjanmerkin.
Lämpimät Kiitokset!<3
Postilaatikossa oli muuten tänään kaksi pakettikorttia lisää ja ne haen huomenna.
Eilen illalla hyvä lapsuudenystäväni..
.. toi minulle kymmenen tekemäänsä kaunista myssyä.Lammin kiitos ystvälleni!<3
Kohta saan taas vieraita, sillä myssyjä ovat tulossa tuomaan Tuija Patelan Martoista ja Katja Kiimingistä Puikot Heiluen Elämää Viuhtoen blogista .
Lisää myssykuvia tälläviikolla tulleista myssyistä saatte ihailla blogissani huomenna!
Mukavaa iltaa!
t. Seijasisko
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.