Olen käynyt elämäni aikana vain kerran Kreikassa keväällä 2007, jolloin vietimme Roiston kanssa Kreetalla aivan ihanan pariviikon loman.
Siitä reissusta jäänyt mieleen erityisesti viihtyisät, pienet, tunnelmalliset Tavernat, joissa useimmissa oli tosi ystävällinen palvelu ja erittäin hyvää ruokaa. Paitsi että Kreikkalainen ruoka on hyvää ja se on myös terveellistä . Kasviksia ja merenantimia käytetään paljon. Liharuokaa kreikkalaiset syövät yleensä vain kerran viikossa ja silloin käytetään tavallisimmin lampaan -tai siipikarjan lihaa.
Oliiviöljyä käytetään lähes kaikkeen ruuanvalmistukseen myös leivontaan. Tuoreita yrttejä suositaan, joista yleisimpiä ovat basilika, minttu, oregano ja laakeri. Kaneli, muskottipähkinä ja valkosipuli ovat myös yleisesti käytettyjä mausteita. Lehmänmaidon sijaan käytetään usein vuohenmaitoa, josta tehdään myös herkullisia juustoja kuten kuuluisaa Fetaa.
Erilaiset yrttiteet ovat suositumpia Kreikassa kuin kahvi.
Leivonnaisista yleisiä ovat makeat hunajaleivonnaiset 'baklavas' ja 'kataifi'. Baklavas on tehty suussasulavan rapeasta taikinasta, filosta. Itse en ole baklavaa koskaan valmistanut, mutta olen noita makoisia, pieniä baklavasleivoksia maistanut sekä Kreetalla että Suomessakin Kreikkalaisessa ravintolassa .Baklava-leivoksia voi ostaakin Suomesta ainakin Oulusta Kauppahallin Kreikkalaisesta kaupasta.
Meistä on mukavaa silloin tällöin kokata hyvää ruokaa, kattaa kauniisti ja pyytää ystäviä illalliselle. Niin teimme eilenkin ja tarjolla oli kreikkalaista ruokaa.
Alkuruuaksi Roisto kokkasi Fetasaganakia.
eli tomaattiviipaleita, joiden päälle laitettu paprikaa, valkosipulilastuja, oliiveja ja Fetajuustoa. Mausteina basilikaa, oreganoa ja paprikajauhetta . Kasvisten päälle pirskoteltu vielä oliiviöljyä ja koko komeus on paistettu uunissa 240C asteen lämmössä n. 15 minuuttia.
Minä kokkasin pääruuan eli Moussakan,
joka on munakoiso-kesäkurpitsa- jauheliha vuoka, johon laitan reippaasti mausteita kuten muskottipähkinää , kanelia, minttua ym. Moussakaa ole kokannut useasti ennenkin .Se on aika isotöinen valmistaa , mutta palkitseva - sillä se on aina saanutaina kaikilta kovasti kehuja. Alkuperäisen ohjeen olen saanut Kyproslaiselta kokilta ja ohjeen olen joskus julkaissutkin blogissani TÄÄLLÄ.
Tarjolla oli myös hyvää kreikkalaista punaviiniä ja pitaleipää.
Jälkiruuaksi keitin pannukahvit,
jotka nautimme kera leipomani Fanouropitan. Fanouropita on kakku , jossa maistuu mm. kaneli, muskottipähkinä, siirappi ja saksanpähkinä ja suuhun jää lopuksi mukava karamellinen jälkimaku. Kakkua leivotaan Kreikassa pyhän Fanourioksen päivänä 27. elokuuta. Naiset vievät kakut tuolloin kirkkoon siunattavaksi. Leipojien kesken on varsinainen kilpailu siitä , kuka leiponut herkullisemman Fanouropitan. Messun jälkeen kakut nautitaan kirkossa tai ne vaihdetaan ne naapurien kesken ja syödään kotona.
Sekä vieraat että isäntäväki saivat ruuasta hyvän olon ja mielen ja iltaa jatkoimme iloisen seurustelun merkeissä olohuoneen puolella aina puolille öin . Kiitos ystävillemme hyvästä seurasta ja ihanasta kuvan tulppaanikimpusta!Tapaamisiin!
Hyvää sunnuntai-iltaa kaikille!
Seijasisko
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.