Nyt kävikin sillälailla että en ole ehtinyt paljon mitään tänä vuonna joulupukinkonttiin neuloa. Viikko sitten sain kutsun kummipoikani valmistujaisiin ensi lauantaiksi ja aloin tekemään hänelle isotöistä lahjaa, joka on vienyt kaiken neulomisajan. Viikonlopulla voin paljastaa sitten tekeleeni, joka on vieläkin hieman keskeneräinen.
Jotain ihan pientä on kuitenkin joululahjoiksikin valmistunut kuten kuvan sammakkorinssilapaset , jotka lähtivät postin mukaan tänään ja jotain vielä ehdin ennen joulua tekemään. Silminä ovat Sinopperista ostetut lasisilmät.
Jouluostoksilla olin eilen ja mm. keskustan antikvariaatista löysin monta hyvää lahjakirjaa. Joulua en vielä juurikaan valmistellut, mutta huominen ja ylihuominenkin menee joulusiivousta tehdessä. Viikonlopulla leivotaan pipareita ja taatelikakku ja alkuviikosta koristellaan sitten taloa. Poikakin pääsee armeijasta jouluna neljän päivän lomille.
Oulussa on aivan ihana talvi. Pakkanen vähän tuntuu poskipäissä, mutta kun pukeutuu hyvin niin voi kyllä parinkymmenen asteen pakkasellekin mukavan kävelylenkin tehdä.
Eilen sateli taas ihanasti lunta ja talvi näyttää niin kauniilta.
Kuvan talvisen näkymän olen kameralla ikuistanut meidän etupihalta keittiön ikkunan edestä tänään.
Ulko-ovessamme komeilee tänä vuonna jäkäläkranssi , jonka ostin kukkakaupasta ja laitoin siihen koristeeksi Tampereen messuilta ostamani huovutetun sydämen. Minusta kranssi ei muuta koristetta kaipaa.
Mukavaa ja tunnelmallista joulunodotusta kaikille
Toivoo Seijasisko
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.