Sytomyssykampanjamme on lähtenyt yllättävän hyvin käyntiin. Moni on jo lupautunut mukaan ainakin sillä yhdellä myssyllä ja on ollut ilo todeta, että tieto kampanjasta leviää joka puolelle!
Tässä vastauksia muutamiin kysymyksiin ja lisäinfoa keräyksestä:
Sähköpostilla kysyttiin jopa sellaista että voiko sellaisetkin osallistua ,jotka eivat ole blogimaailmasta?! Sanonkin nyt täälläkin vielä varmuudeksi että :tottakai saa!!! Tarkoitushan että saadaan tehtyä mahdollisimman monta myssyä eli kaikki kynnelle kykenevät talkoisiin mukaan vaan! Myös tiedon levittäminen eteenpäin on jo osalllistumista.
Langoista on kovasti kyselty. Langaksi EI kelpaa mikä tahansa lanka, koska myssy on päänahkaa vastaan niin lanka ei saa olla kutittavaa ja myssy ei saa olla myöskään hiostava. Matleena on lisännyt Sytomyssyn Virkkausohjeeseen hyvän yleispätevän ohjeen siitä mitkä langat käy. Itse aion ainakin tuota Matleenan ohjetta lankavalinnoissani noudattaa. Monet tekokuidut ja villalangat ovat sellaisia jotka kutiavat ja hiostavat.
On myös sovittu,että merkitään myssyhin pään koko eli päänympärys cm. Vinkiksi, että itse tein eilen myssyn ja huomasin että kokohan on helppo mitata siinä vaiheessa kun on virkannut ensimmäisen ketjusilmukkakerroksen. Jos haluaa niin voi myssyyn merkitä muitakin tietoja langasta (kuten materiaali tai pesuohje) niin se on hyvä,mutta ei pakollinen.
On myös kysytty voiko muut sairaalat saada myssyjä, jos niitä kertyy kovin paljon? Keskustelin asiasta OYS:n syöpätautien ylilääkärin kanssa ja hän sanoi että jos myssyjä tulee tosi paljon niitä voidaan OYS:sta jakaa myös muiden sairaaloiden sytostaattiyksiköihin. Muuten idea on vapaasti lainattavissa ja rinnakkaisia myssykampanjoita voi perustaa meidän puolestamme eri puolille Suomea. Asiasta on tietenkin ensin sovittava paikallisen sairaalan hoitoyksikön kanssa.
Eilen illalla telkkaria katsellessa tein ensimmäisen sytomyssyni tempaukseen käyttäen lankakaapistani löytynyttä 100% Colorado puuvillalankaa. Tein Matleenan ohjeella ja hyvä tuli.
Sitten muihin käsityöjuttuihin.
Posti toi minulle alkuviikosta tilaamani kuvan ihanuudet eli Knit Pro ( ent.nimi Knit Picks) sukkapuikkoja. Olen muutamat Knit Pro-puikot aiemmin testaillut ja olen ne hyväksi havainnut. Puikot ovat laminoitua koivupuuta. Puikkoja ei ikävä kyllä Oulusta saa mistään, mutta tilasin puikot Tinttamarelli-nettikaupasta. Kuvan kaikki puikot maksoivat yhteensä 85 euroa.
Vuoden ensimmäinen käsityöni oli kuvan lapaset Marttojen- punaisesta 7-veikasta.
Tein lapaset itselleni tarpeeseen ja tykkään kovasti. Rinsessa-mallineule jota käytin lapasissa on löytyy Ulla-nettineulelehdestä Täältä.
Mitään suuria suunnitelmia ei minulla käsitöiden suhteen ole. Teen niin kuin aina ennenkin eli sitä milloin mikäkin tuntuu mukavalta ja mielekkäältä.
Hyvää viikon jatkoa!
t. Seijasisko
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.