Amerikan ystävältämme Mirjalta sain postin mukana perjantaina hienoja nappeja.
Kiitos Mirja.<3
Mirjahan on amerikansuomalainen nainen, joka asuu Indianan osavaltiossa Valparaisossa ja hän on lähettänyt meidän keräykseemme 20 myssyä ja sitten innostuikin tekemään sytomyssyjä vielä Valparaison sairaalaan . Viime tiedon mukaan hän on tehnyt sinnekin 30 sytomyssä! Sana on myös levinnyt sielläpäin ja muutkin ovat tehneen sytomyssyjä paikalliseen sairaalaan. Mirja sanookin , että jonkinmoinen sytomyssykeräys on sielläkin menossa mutta ei viralllinen kuin meillä.
Eilen sain valmiiksi kuva sytomyssyn . Siinäkin jo Mirjalta aiemmin saatu nappi.
Ruusunteko on minulle aina myssynteon "kohokohta". Vaikka on sama malli niin värejä ja nappeja vaihtamalla tulee erilaisia ruusuja. Ruusun perusmalliin löytyy ohje blogistani TÄÄLTÄ.
Sitten muistukseksi vielä :
Myssyjä voi Oulun seudulla myös käydä viemässä Vapunaattoon 30.4. asti seuraaviin käsityökauppoihin
Käsityökauppa Maakari ,Rautatienkatu 11b (vanha asemaravintola). HUOM. Vapunaattona perjantaina kauppa on auki 10-16!
Kempeleen Kangasvilla Kempeleen keskustassa, Kempeleentie 2. Kangasvilla auki Vapunattona normaalisti 9-18 .
Käsityökauppa Ilo, Herralantie 1, HAUKIPUDAS .HUOM: Myssyt Käsityökauppa ILOon Vapunaattona klo 15 mennessä!
Haemme myssyt keräyspisteistä 3.5.10 maanantaipäivän aikana.
Jos joku haluaa tuoda myssyjä suoraan minulle kotiin Oulun Hönttämäkeen niin voi laittaa minulle spostia osoitteeseen [email protected] niin sovitaan sellainen aika, jolloin olen kotona. Minulle kotiin voikin tuoda aina maanantai-iltaan 3.5. asti!
Postilähetysten Viimeinen postituspäivä on KE 28.4. Osoitteen saa kysymällä s-postiosoitteesta [email protected].
Luovutustilaisuuden 4.5.10 jälkeen saamme suoran osoitteen OYS:iin mihin myssyjä voi jatkossakin viedä tai lähettää.
Jos on vielä jokin mietityttää niin seuraavasta linkistä voi lukea kaiken olennaisen keräykseemme liittyvän:
http://seijasisko.vuodatus.net/blog/2457404/kaikki-olennaisin-ja-uusin-tieto-sytomyssykampanjasta-/
ja kysymyksiä voi lähettää vaikkapa [email protected] :iin .
Hyvää alkanutta viikkoa!
t. Seijasisko
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.