Tein viikonlopun aikana Baktushuivin ystävälle. Malli on kiva ja helppo tehdä. Enkunkielinen ohje on TÄÄLLÄ.
Omppumadon blogista sain kivan idean tehdä virkatut kukat huivin päihin. Kukanohje löytyy TÄÄLTÄ .Napit ovat Oulun Ompelutalosta. Langan ostin Oulun TaitoShop Maakarista. Rozetti First Class- lanka on oikein pehmoista 50% merinovilla /50% akryyylia. Lankaa kului n. 130 grammaa.Puikot ovat nro 5 .Huivin pituus on 160cm ja levein kohta 43 cm
Ihana kortti "sukankutojat" löytyi S-marketista Oulun keskustan Kirkkokadulta..
Kiitos paljon aivan superihanista ja parantavista kommenteista. Aamusella oli vielä kurkkukipua ja pikkasen vielä niiskutan, mutta muuten on jo ihan terve olo. Huomisen aion kuitenkin vielä lepäillä, sillä haluan varmistaa, että pääsen reissuun keskiviikkona.
Tyttären kanssa kahdestaan on tarkoitus lähteä hupireissulle Jyväskylään. Yövymme keskustassa Jyväshovissa ja teatteriin olemme menossa torstaina katsomaan Yötarinoita näytelmää. Aion käydä myös Suomen käsityön museossa. Perjantai-iltana ollaan jo takaisin Oulussa. Matkustamme junalla joten käsitöillekin on aikaa. HUOM!!Jos joku tietää kivan lankakaupan Jyväskylän keskustassa tai lähettyvillä niin kertokaapa mulle!!
Hyvää alkautta viikkoa kaikille!
Toivoo Seijasisko
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.