1262626760_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kampanjamme  on kestänyt nyt kuukauden ja   lämmin  kiitos kaikille tavalla tai toisella  mukana olevalle.   On ollut ilo todeta, että asia  koskettaa ja se on saanut monet tarttumaan puikkoihin ja koukkuihin ja levittämään tietoa eteenpäin

Tämän postauksen  kuvissa on tälläviikolla postin mukana tulleita myssyjä. Hymy Tähän mennessä on saapunut postise yhteensä 21 myssyä. Cool Se on oikein hyvä alku! Tempaushan  kestää vielä kolme kuukautta aina huhtikuun loppuun asti.

Näin kuukauden jälkeen  kuitenkin paikallaan kerrata tempaukseen kuuluvia tärkeitä asioita.

       1265311564_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sytomyssykeräys on Matleenan Lankapirtti-blogista  ja minun perustama kampanja, jonka aikana on tarkoitus kerätä myssyjä naisille, jotka ovat menettäneet hiuksensa sytostaattihoidoista johtuen. Olemme haastaneet  kaikki käsityötaitoiset neulomaan tai virkkaamaan myssyjä Sytomyssykeräykseen. Tästä kampanjasta saadut myssyt lahjoitetaan  Oulun Yliopistollisen sairaalan (OYS) sytostaattiyksikköön.

   Meidän kampanjamme on saanut jo ainakin neljä rinnakkaiskeräystä, joissa kerätään myssyjä



Seinäjoen sairaalaan,


Vaasan keskussairaalaan


Turun yliopistollinen keskusairaalaan

 

edit 22.2.02 eli  12.2.02 on aloitettu keräys myös :

 

Helsingin ja -Uudenmaan sairaanhoitopiirin

 

edit 23.2.10 on aloitettu keräys myös:

 

Kanta-Hämeen keskussairaalaan

 

     Edit 3.3.10

     Tampereen Yliopistollinen Sairaala

        Edit 16.3.10

   Mikkelin keskussairaala

   Kymenlaakson Keskussairaala, Kotka

   Keski-Suomen sairaanhoitopiirin Sädesairaala, Jyväskylä

    Päijäthämeen keskusairaala, Lahti

 

    Etelä-Saimaan keskussairaala, Lappeenranta

EDIT 20.3.10:     Keski-Pohjanmaan Keskussairaalan, Kokkolaan

....ja lisääkin keräyksiä voi perustaa, sillä hoitoja antavista yksiköistä on kuulunut viestejä, että myssyjä tarvittaisiin paljon.


1265311589_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

  Kampanjaa suunnitellessamme keskustelimme asiasta mm. OYS:n syöpätautien ylilääkärin kanssa ja hän pitää tempausta erittäin hyvänä ideana. Hän sanoi mm. että hiusten lähtö on yllättävän monen syöpäsairaan naisen mielestä se kaikista kurjin rankkojen hoitojen sivuvaikutus! Myssyä voi käyttää  sisäoloissa ja kesällä ulkonakin lämmittämään päätä ja piilottamaan kaljuutta monen epämukavaksi kokeman, kuumankin peruukin asemesta. Myssyt pysyvät myös paremmin päässä esim. monet huivit.


Myssyjä voi tehdä aina huhtikuun loppuun asti ja käymme luovuttamassa myssyt toukokuun aikana OYS:n sytostaattiyksikköön. Sieltä myssyt jaetaan edelleen lahjoituksena naisille, jotka niitä haluavat ja tarvitsevat. Luovutustilaisuudesta tulee kuvia ja juttua sitten aikanaan ainakin meidän blogeihin.EDIT 17.3.10 Luovutuspäivöksi  on sovittu  ti 4.5.10 .


1265311647_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Millainen sytomyssyn tulisi olla? On mukava, että saadaan monenlaisia myssyjä. Me ihmisethän olemme kaikki erilaisia ja pidämme erilaisista päähineistä. Ja eri kasvoihin sopii erimalliset myssyt. Siksipä  painotammekin , että kaikenmallisia päähineitä voi tehdä keräykseen. Ratkaisevinta on siis materiaali, ettei se kutita eikä hiosta hiuksettomassa päässä. Monet luonnonkuidut esim. puuvilla ja bambu ovat tällaisia.  Kukat ym. koristelut ovat kivoja, mutta eivät pakollisia. Jos jokainen tekee omaan päähän sopivan myssyn/myssyjä, niin silloin saadaan eri kokojakin mukavasti.


1265311629_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Kuvassa Illusiahin baskerimalli.


Keräykseen ei tarvitse varsinaisesti ilmottautua, vaan riittää, kun tekee myssyjä ja toimittaa ne meille.


Myssyjen toimittaminen keräykseen: Myssyt voi toimittaa joko postitse tai viemällä ne Käsityökauppa Maakariin. Postitse myssyt toimitetaan osoitteeseen, jonka saa kysymällä sähköpostilla osoitteesta [email protected]. Jos asian tiimoilta herää muita kysymyksiä, niin nekin voi esittää sähköpostilla samaan  osoitteeseen tai kommenttina meidän blogeissa. Käsityökauppa Maakari sijaitsee Oulun Rautatieaseman vieressä osoitteessa Rautatienkatu 11b (vanha asemaravintola). Maakari on avoinna: ma - pe 10 - 18, la 10 - 16.

EDIT 2.3.10 Toinen keräyspaikka onlähtien käsityökauppa Kempeleen Kangasvilla, Kempeleen keskustassa Kempeleentie 2

EDIT 17.3. 10 Kolmas keräyspaikka Käsityökauppa Ilo, Herralantie 1, HAUKIPUDAS .



1265311671_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Myssyihin on hyvä liittää pieni pahvilappu, jossa on myssyn ympärysmitta. Halutessaan myssyyn voi liittää myös myssyn materiaalitiedot ja pesuohjeenkin, mutta ne eivät ole välttämättömiä.

EDIT 9.4.10

Hyviä sytomyssyohjeita:

 http://seijasisko.vuodatus.net/blog/2449285/hyvia-sytomyssyohjeita/

Olemme Matleenan kanssa molemmat virkanneet sytomyssyt ystävillemme ja he ovat kovasti ilahtuneet myssyistä. Siitä idea tempaukseen on saanut alkunsa. Me koemme tämän asian tärkeäksi ja toivommekin runsasta osanottoa. Käsityötaitoisella ihmisellä ei mene kauaa yhden myssyn teossa ja mutta se voi olla suuri ilo ja helpotus ikävää sairautta ja kovia hoitoja kokeneelle kanssasisarelle.



Myssyterveisin Seijasisko