Eilen valmistui vuoden ensimmäinen sytomyssyni.
Myssyn mallin on suunnitellut TIIQ ja ohjeen löydät ULLA:sta TÄÄLTÄ.
Lankana on Neulepajan lahjoittamaa mukavaa pehmoista Kotipirkkalankaa. Myssyn nimi on ihana "Will I Be Pretty" ( suom: "tuleeko minusta kaunis") Toivonkin , että tämän myssyn saaja tuntisi itsensä oikein kauniiksi.Tein resorin vähän lyhyemmäksi kuin ohjeessa ja kun noudatin ohjeen päättely-vinkkiä niin siitä tuli vähän lierimäinekin. Nappi on vanhasta kesämekostani. Kukanohje löytyy myös mallin ohjeesta. Kiitos TIIQ-lle jälleen hyvän sytomyssynmallin suunnittelusta.TiiQ.han on myös suunnitellut tosi suositun "Tähdellisen"-sytomyssynmallin.
Kun Matleena, Taina ja minä vierailimme OYS:n syöpäpoliklinikalla joulun alla, niin meillä oli viemisenä mukava kassillinen n. 50 kpl lastensytomyssyjä(huom. niistä 39kpl.Tainan tekemiä). Myssyt ehtivätkin juuri sopivasti jouluksi OYS:n lasten sisätautiosastolle 51. Osastolla 51 annetaan sytostaattihoitoja 0-18 -vuotiaille lapsille ja nuorille. Lapset ja nuoret sairastavat eniten leukemiaa ja aivokasvaimia.
Kuvassa lapselle loppuvuodesta tekemäni Minttu-sytomyssy, joka on suosittu malli myös aikuisilla ja kuulemani mukaan jopa muotia terveiden lasten keskuudessa.
Juttelin alkuviikosta puhelimessa os. 51:n osastonhoitaja Anna-Maija Mertaniemen kanssa ja hän kuulosti tosi kiitolliselta saaduista myssyistä ja sanoi, että oli iloinen siitä, että nyt myssyjä lastenosastolla on varastossakin pitkäksi aikaa.
Hoitoja saavia onkin lapsissa ja nuorissa onneksi paljon vähemmän kuin aikuisissa. Lapsia ja nuoria tulee sytostaattihoitoihin koko OYS -alueelta(=Utsjoelta aina Kokkolaan asti) n. 3 uutta nuori/lapsipotilasta kuukaudessa. Uusia naispotilaita taas tulee sytostaattihoitoihin OYS:n syöpäpoliklinikalle n.20-30 kuukaudessa ja se ei kata edes koko OYS:n aluetta vaan aikuisille sytostaattihoitoja annetaan myös Rovaniemellä, Kemissä, Kajaanissa ja Kokkolassa.
Kuvassa myssyjä esillä OYS:n syöpäpoliklinikalla
Kertauksena Pohjois-Suomen osalta postitus- ja vientiosoitteet
Pakkahuoneenkatu 17,
90100 Oulu
(urheilukauppa Rintamäkeä vastapäätä).
Myssyjä voi viedä tai lähettää seuraaviin sairaaloihin:
OYS, Syöpätautien pkl
PL 229
90029 OYS
Viitteeksi voi laittaa "Sytomyssyjä"
Käyntiosoite, johon myssyjä voi viedä
Syöpätautien poliklinikka, sisäänkäynti A 3:2 tai B 2 rinnekerros.
t. Seijasisko
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.