
Seijasisko vuonna 1962
Olen yli viisikymppinen oululainen nainen. Rakastan neulomista, virkkaamista ja ryijynompelua. Tässä blogissani esittelen kaikki tekemäni käsityöt ja joukkoon mahtuuu paljon muutakin höpinää.
Tärkeintä maailmassa minulle on
Perheeni:
Rakas Roisto= mieheni, matkakumppanini , jonka kanssa umpisolmussa vuodesta 1987. ![]()
Kaksi rakasta aikuista lasta, tytär ja poika, jotka eivat asu kotona, mutta paljon nähdään ja ollaan yhteyksissä heidän kanssaan. <3
EDITOITU eli lisätty uusia myssyohjeita viimeksi 16.5.2012
Koska olen nähnyt eri blogeissa toinen toistaan kivempia sytomyssyjä niin olenkin kerännyt linkkejä erilaisiin sytomyssymalleihin. Otin valinnoissani huomioon mm. sen että mallista oli tehty ainakin yksi hyväksi havaittu sytomyssy.
Sytomyssyssä on ratkaisevinta materiaali-se ettei se kutise eikä hiosta eikä raavi päätä. Muutaman kutiseva ja kova myssy on jouduttu toimittamaan hyväntekeväisyys-kirpparille.
Kiitos myös kaikille niille sytomyssyntekijöille, joilta olen saanut linkkivinkkejä!
Olkaapa hyvät!
Virkattuja malleja:
Matleenan virkattu myssyohje: http://lankapirtin.
Helppo Virkattu Sytomyssy: http://seijasisko.blogspot.com/2012/04/viinilaseja-haussa.html
Matleena virkattu lierimyssy : http://lankapirtin.blogspot.com/2011/05/lierimyssyn-ohje.html huom. tyylikäs!!
Virkattu Ridgehattu: http://seijasisko.blogspot.com/2012/05/yleison-pyynnosta-ridge-hattu-suomeksi.html
Kardemumman Pauliina myssy: http://kardemummantalo.blogspot.com/2011/12/pauliina-myssy.html
Mammamyyn Minttusytomyssyohje: http://mammamyy.vuodatus.net/
-Minttumyssyn kommenteissa on myös kiva koristekukkaohje kierrenauhoineen!
Tintin Lippamyssy: http://tintinluomukset.blogspot.com/2011/01/lippamyssy.html
Janan Liisa-myssyohje: http://pullaposki.vuodatus.net/blog/2836624#6367132
Pirenan ketjusilmukkamyssy : http://pirena.vuodatus.net/
Mallin myssy: http://mallinlykyt.blogspot.com/2012/01/sytomyssyja-ystavanpaivaksi-kampanja.html
Viuhkasytomyssy: http://seijasisko.vuodatus.net/page/jana
Virkattu ruusu koristeeksi: http://seijasisko.vuodatus.net/blog/2332965/sytomyssyuutisia-ja-virkattu-kukkaohje/
Neulottuja malleja:
Matleenan neulottu palmikkomyssyohje: http://lankapirtin.blogspot.
Helppo perusmyssy Seijasiskon tapaan : http://seijasisko.vuodatus.net/page/as Käy myös miehille
Kukkahattutätimyssy: http://anjalin.vuodatus.net/page/Kukkahattuohje
Palmikkomyssy Janan tapaan: http://pullaposki.vuodatus.net/blog/2819104/janan-palmikko-myssyt-1-2/ Käy myös miehille
Lentäjäpipon suomennos: http://sytok-hks.
Virtauksia-myssy: http://www.ullaneule.net/0210/ohjeet_virtauksia.html
Tähdellinen sytomyssy: http://tiiq.vuodatus.
Will I be pretty myssy : http://www.ullaneule.net/0310/ohjeet_willibepretty.html
- ohjeen lopussa myös kiva kukkamalliohje
Pajunkissapipo: http://www.ullaneule.net/0108/
Pöllömyssyt Piikun ja Seijasiskon blogeissa:
http://seijasisko.vuodatus.
Drops Myssy: http://www.garnstudio.com/
Kierreraitamyssy: http://ukkolanakat.net/?p=412
Persikkavaahto: http://www.ullaneule.net/0308/
Rinsessapipo:http://www.ullaneule.net/0306/ohjeet_rinsessa.html Novitan Kotiväki-lanka on Teijan mukaan erittäin hyvä tälle rinsessa myssylle.
Hurrikaani-myssy: http://seijasisko.vuodatus.net/page/hurricanehat Käy myös miehille
Inkerin sytomyssy: http://lankana.vuodatus.net/
Seijasiskon blogissa peruspalmikkomyssy moneen makuun:http://seijasisko.
Huivihattu : http://www.lucet.fi/neulonta/huivihattu/
Sari sanoi että on tehnyt seuraavan linkin takana olevista ohjeista tehnyt myssyjä ja baretteja niin lapsille kuin vanhemmille..myös miehille :
http://plaza.fi/ellit/
Englannin kielisiä linkkejä
Granny Hat: http://lovestitches.blogspot.com/2011/11/pattern-crochet-hat-for-my-mom.html
Toivoo Seijasisko

Sain tänään valmiiksi kuvan viuhkamyssyn Mandarin Petit langasta. Ohje ei ole tällä kertaa Modasta vaan..

Jana on kirjoittanut viuhkamallia hieman uusiksi kehittelemällä myssyn keskustaan ainakin minusta paljon sievemmän aloituksen.
Linkki tähän Janan viuhkamyssyyn löytyy blogini sivulaatikosta vasemmalta ja TÄÄLTÄ.
Laitoin myös oikealle sivulaatikkooni kuvalinkin suosittuun postaukseeni, johon olen kerännyt hyviä sytomyssymalleja. Täydennän sitäkin aina kun uusia kivoja ja hyviä malleja sattuu kohdalle.

Sytomyssyjä on minun ja kuuleman mukaan monen muunkin mielestä tosi kiva edelleenkin tehdä. Matleenan laskujen mukaan Suomessa on ainakin kerätty jo ainakin 9453 myssyä ja uskon kyllä siihen että 10.000 saadaan tänä kesänä rikki. Monilla paikkakunnilla on kampanja käyty,mutta useimmilla paikkakunnilla keräys jatkuu kuten Oulussa eli sairaaloihin on saatu suorat osoitteet mihin myssyjä voi lähettää. Pääkaupunkiseudulla kampanja päättyy vasta 31.7 -tosin viimeisin hieno sytomyssy uutinen onkin se, että HUS:n alueella alkaa syyskuun alusta uusi kampanja SytomyssyHUSsyksy2010, jonka nettisivut löytyvät TÄÄLTÄ .
Touko/kesäkuussa on ollut sytomyssyistä useita lehtijuttuja eri puolella Suomea, kun myssyjä on luovutettu sairaaloihin.

Pääsimme Matleenan kanssa mekin taas lehden sivuille, kun Pohjoispohjanmaan Sairaanhoitopiirin sisäinen lehti Pohjanpiiri julkaisi pienen jutun kampanjasta ja Ruusun päivän luovutustilaisuudeta. Toivottavasti tämä hyvä ja tarpeellinen keräys tulee saamaan julkisuutta jatkossakin. Myssyjen tarve kun on jatkuva.
Mukavaa kesäviikkoa kaikille
Seijasisko
Olemme iloinneet niin telkkarissa kuin paikallislehden sivuillakin kampanjamme hyvää päätöstä. Kampanjatoverini Matleenan blogista löytyvät linkit Yle Arenaan missä voi käydä eilisen TV 2. SuomiExpressin vielä katsomassa ja Forum24 nettilehteen, jossa oli tänään juttua luovutustilaisuudesta.
http://lankapirtin.blogspot.com/2010/05/nettilinkkeja-lehti-ja-tv-juttuihin.html
Huomenna saadaan jännittää kun Piiku ja Susu luovuttavat myssyt Turussa ja ensi tiistaina luovutetaan Mallin ja Sipin keräämät myssyt Seinäjoella. Tiedotusvälineitä on noihinkin tilaisuuksiin tulossa. Suurin osa kampanjoista kuitenkin jatkuu vielä ainakin Toukokuun loppuun.

Kampanjan kauniiksi lopuksi haluan vielä tämän ruusun myötä kiittää kaikkia myssyntekijöitä ja myös kaikkia niitä ihmisiä joiden kanssa ollaan yhteistyötä tehty! Eilen sain ihanan viestin Annelilta, joka kertoi että oli ollut naisten kesken tosi hauskaa OYS:n syöpäpolilla kun olivat valinneet kauniit myssyt käyttöönsä kaljuihin päihinsä. Hän oli erittäin kiitollinen ja sanoi että myssyt todella toivat iloa heidän päiväänsä. Eipä tässä itsekkään voi enää paremmalla mielellä lomaansa aloittaa.
Kaunista kevättä ja kesää!
t. Seijasisko

OYS: keräyksen sytomyssyt on nyt sitten luovutettu OYS:iin! Kuljetus ei ollut suuri ongelma. Roiston kanssa pakattiin meillä olevat n. 500 myssyä muovipusseissa kahteen jätesäkkiin ja auton takakonttiinkin saimme ne just ja just mahtumaan. Säkkejä sitten vedimme perässämme sairaalan käytävillä.

Luovutustilaisuus oli todella lämminhenkinen tapahtuma. Kuvassa vas. minä, syöpätautien ylilääkäri professori Taina Turpeenniemi-Hujanen ja Marja-Leena.

Marja-Leena aloitti ja piti tosi hyvän, pienen puheen, jossa hän mm. kiitti kaikkia tavalla tai toisella mukana olleita ja erityisesti Taina Turpeeniemi-Hujasta ja osastonhoitaja Irma Kinnusta kannustavasta yhteistyöstä. Lopuksi hän kertoi tämänhetkisen myssyjen määrän: 1168.
Koko Suomessa on kerätty tähän asti n. 6200 myssyä ja suurin osa rinnakkaiskampanjoista jatkuu vielä.
Taina korosti vastauspuheessaan erityisesti sitä, kuinka tärkeää tällainen yhteisöllisyys nykypäivänä on. Hänen mukaansa sytomyssyllä voi olla myös parantava vaikutus: Syöpäpotilas tuntee saavansa myötätuntoa vaikeaan elämän tilanteeseensa.

Sitten meille ojennettiin kauniit ruusut ja vielä kiiteltiin,halattiin, ihasteltiin sytomyssyjä ja poseerattiin kameroille. Iloittiin hyvästä kampanjasta kuten kuvakin kertoo. Lopuksi kahvittelimme iloisissa merkeissä. Kahvittelun lomassa Taina sanoi, että myssyjä tullaan Oulusta lähettämään ainakin Kajaaniin, Rovaniemelle ja Kemiin.
Nyt voimme minustakin jo sanoa, että myssyjä riittää syöpäpotilaille ympäri Suomen. ![]()
Olo on helpottunut, mutta myös hieman haikea. On ollut mahtavaa ja monin tavoin erittäin antoisaa tehdä tätä työtä. Huikean hieno kokemus kaiken kaikkiaan. Kiitos myös Marja-Leenalle tosi hyvästä kampanjakaveruudesta. Yhteistyö on sujunut meiltä hyvin ja hyvässä hengessä.
Tästä luovutustilaisuudesta voitte lukea lisää Torstaina ilmestyvästä Forum24-lehdestä. Suomi-Expressin TV-toimittajakin kameramiehineen oli paikalla eli kannattaa katsoa huominen TV 2 Suomi-Express -ohjelma, joka alkaa kello 19.20. Uusinta tulee torstaina kello 14.45.
Keräys kuitenkin jatkuu yhä eli myssyjä voi lähettää suoraan OYS:iin osoitteeseen
Mukavaa illanjatkoa!
t. Seijasisko
Eilen tyhjennettiin keräyspisteet viimeistä kertaa:


Marin myssyt olivat oikein sieviä "livenäkin", sillä olen niitä jo aiemmin ihastellut Marin blogissa Heivatut Kudelmat.

Anun nättejä mysssyjä saimme keräykseemme muutaman lisää. Anun blogihan on Villasukkia ja muuta elämää.
Seuraavat myssyt oli viety keräyspisteisiin nimettöminä:








Hyviä ja kauniita myssyjä kaikki.

Patelan Martoista kotiovelleni toi Tuija lisää pari Tertun tekemää suloista myssyä.Patelan Martathan lahjoittivat jo aiemmin 35 myssyä.

Kempeleen Nuorekkaista Martoisat oli viety Kangasvillaan kuvan kaunokaiset.
Postin mukana eilen tulivat seuraavat suloisuudet:

Ylin on tuntemattomalta lähettäjältä, mutta nuo alemmat ovat Millalta blogista Lokoilua.

Marleena oli lähettänyt ystävälleen Matleenalle vielä yhden myssyn. Tämä on hänen 15. myssynsä keräykseemme.

Minä sain eilen valmiiksi 20:n tekemäni sytomyssyn. Lanka on suosikkini bambu/puuvillasekoitetta ja nappi Mirjan Amerikasta lähettämä. Jatkossakin aion sytomyssyn kerykseen silloin tällöin tehdä.
Eilen illalla kello yhdeksän aikaan sain yllätystekstarin ja kohta kotiovelleni tupsahti iloinen Jaana. Hän on toi keräykseemme

25 huolella virkattua komeaa myssyä ja toi tullessaan minulle Matleenalle tuubit käsivoidettakin.Ihana yllätys Jaana! Kiitos paljon!
Kiitos kaikille muillekin ihanista myssyistä. Tänään iltapäivällä on sitten luovutustilaisuus, josta voitte sitten lukea myöhemmin blogeistamme , Forum24 lehdestä ja katsella huomenna SuomiExpress-ohjelmasta.
Hyvää Ruusun päivää kaikille!
t. Seijasisko

Taina oli ehtinyt koukutella niitä peräti 125! Kuvassa ne ovat tiiviisti limittäin. Nämä kaikki ovat valmistuneet helmikuun puolivälin jälkeen. Kauniita värejä ja Matleenan mukaan niin tasaista ja hyvää virkkausjälkeä, että hänen tekisi mieli esitellä jokainen myssy erikseen.

Myssyistä 20 on tehty MammaMyyn Minttu-myssyn ohjeella ja...

...loput 105 erilaisina versioina Matleenan virkatun myssyn ohjetta muutellen. Lähes kaikkiin myssyihin Taina oli tehnyt kukkakoristeen minun virkattu kukka-ohjeen mukaan. Muutamia myssyjä oli ilman somistetta ja niissä ihan miehisiäkin värejä, joten osa näistä Tainan tekemistä käy miehillekin.

Perjantaina oli Matleenan postilaatikossa kirje, jossa oli useimmille käsityöbloggaajille tutun ..

Iso Gnun lähettämät kaksi kaunista myssyä.
Siinä on tervehdys myssyn saajalle ja tietoja myssystä.

Tässä kortissa Ison Gnun kiittää todella kauniisti Matleenaa ja minua. Kiva korttivalinta meille myssyilijöille.
Eikä siinä vielä kaikki!

Lisäksi Iso Gnu oli lähettänyt meille kummallekin Keski-Aasiassa taidolla käsintehdyt kirjanmerkit..
<3 Sydämelliset Kiitokset IsoGnu <3
Minä hain perjantaina postista sitten suurehkon paketin, joka oli lähetetty Posiolta...

Paketissa on Tuijan tekemiä lämpimiä ja kauniita myssyä. Näitäkin tarvitaan, sillä jotkut kokevat että kaljua päätä palelee.

Paketissa oli myös Salmen tekemiä mukavia myssyjä.
Lämpimät kiitokset ja terveiseni sinne Posiolle.
Huomenna tyhjennetään keräyspisteet ja illalla julkaisemme sitten viimeisetkin myssykuvat! Tosin eihän tämä kampanja tähän pääty. Oysiin voi myssyjä toimittaa jatkossakin. Julkaisemme osoitteen blogeissamme Tiistai-iltana.
Mukavaa sunnutaipäivää!
t. Seijasisko
Myssyjä tulee tulvimalla! Keskiviikkona Matleena kävi hakemassa myssyjä NNKY:n kerhotilasta ja sitten Maakarista.

Maakarissa keräyslaatikko ollut aivan täpösen täynnä. Sinne olikin kertynyt 63 myssyä monelta eri tekijältä, mutta vain yksi oli jättänyt viestin liitteeksi omiin myssyihinsä.

Nämä kahdeksan kaunista myssyä on tehnyt Eija, joka lahjoitti meille joku aika sitten lankaakin.
Tässä kuvakollaasissa on muut Maakariin viedyt myssyt. Monia mukavia kauniita myssyjä siinäkin on!




Tässä sitten kuvaa eilisillalta. Patelan Martoista tulivat myssyjä tuomaan aktiivi jäsen Tuija Soininen ja puheenjohtaja Mari Kontiainen .


Oulun Patelan Martat tulivat mukaan keräykseen vajaa kuukausi sitten ja saivatkin porukalla tehtyä lyhyessä ajassa 35 komeaa ja kaunista myssyä!

Tässä vielä lähikuvaa parista minun mielestä erityisen kauniista Marttamyssystä. Tuo pitkänmallinen keltainen myssy onkin nuorisolle sopiva malli.
Kesken kahvittelun ovikello soi ja iloiseen kahvitteluseuraamme liittyi Katja ja hänen reipas pikkutyttärensä Ida


Neljän pienen lapsen äiti Katja on kevään aikana ehtinyt virkkaamaan ja neulomaan yhteensä kuvien 20 erilaista upeaa myssyjä!Myssyjä voi tarkemmin tutkailla ja ihastella Katjan blogissa Puikot Heiluen Elämää Viuhtoen .


Katja toi vielä tullessaan ystävänsä Riitan tekemät 14 todella kaunista myssyjä.
Tässä sitten Kiimingin Tirinkylän käsityökerhoon viedyt suloiset, pehmoiset ja lämpimät myssyt..

sekä Käsityökauppa Ilon kerholaisten pirtsakoita myssyjä.
On kyllä mahtva tämän myssytulva. Adjektiivit tuntuvat loppuvan kesken ja väliin on ihan sanaton ihastuksesta.
Lämmin kiitos myssyjen tekijöille!
Tänään haen ainakin pari myssypakettia postista ja myssykuvia tulle blogiini taas lisää sunnuntaina .
Vapun kunniaksi laitoin profiiliini kuvan nuoresta ylioppilaasta vuodelta 1978. Oli kyllä aika "Pöllö"
tuo silmälasimuoti silloin.![]()
Palagan Puikkoilujen Palagalta myssylähetyksen matkassa tuli keväisen kaunis kortti, jonka myötä toivotankin kaikille

Iloista ja Aurinkoista Vappua!![]()
Seijasisko
Tänään iltapäivällä olin vanhempieni luona onnittelemassa isääni hänen syntymäpäivänään.

Vein isälleni lahjaksi tekemäni Step Aloevera sukat. Isäni kun on kova lenkkeilemään niin ajattelin, että lenkin päälle olisi mukava laittaa tyttären tekemät "hoitavat" sukat jalkaan ja kyllähän hän tuntuikin kovasti tykkäävän. Olikin mukava kyläreissu.
Sytomyssyilyssä elämme viimeistä viikkoa eli "sadonkorjuun" aikaa. Myssyjä onkin tullut taas valtavasti mm. Matleena kävi eilen hakemassa Maakarista 63 myssyä!
Eilen oli viimeinen myssyjen postituspäivä minun osoitteeseen, mutta ensi viikolla julkistamme sitten suoran osoitteen OYS:iin mihin myssyjä voi jatkossa lähettää ja käydä viemässä.
Keräyspisteisiin voi myssyjä viedä vielä huomenna perjantaina liikkeiden aukioloaikana.
Käsityökauppa Maakari Rautatienkatu 11b (vanha asemaravintola) Oulussa. HUOM. vappuaattona perjantaina liike on auki 10-16!
Käsityökauppa Kangasvilla Kempeleen keskustassa, Kempeleentie 2. Kangasvilla on auki vappuaattona normaalisti klo 9-18.
Käsityökauppa ILO, Herralantie 1, Haukipudas. HUOM: Myssyt Käsityökauppa ILOon vappuaattona klo 15 mennessä!
Minulle suoraan Oulun Hönttämäkeen voi tuoda myssyjä aina maanantai-iltaan asti.Osoitteen saa kysymällä osoitteesta seijasisko@yahoo.com .
Postin mukana on tullut tällä viikolla muutama kirjelähetys:

Kaunis kiitos kuvien kauniiden myssyjen lähettäjille. Nuo kiiltävät helmirivit ovat muuten aika kiva keksintö koristeeksi.<3
Kirjeitä ja Maxikirjeitähän on kevään mittaan saapunut mutta ihan ensimmäisen sytomyssypaketin hain tänään postista.
TiiQ Käsistä karannut blogista osasi yllättää miedät täysin.Paketissa oli ...



20 toinen toistaan upeampaa myssyjä! Huikea osan-otto TiiQlta keräykseemme! TiiQ.han on muuten Tähdellisen sytomyssymallin ja Orasmyssymallin suunnittelija.

TiiQ muisti myös henkilökohtaisesti Matleenaa ja minua . Molemmat saimme kuvan kauniit kortit ja ihanan kirjanmerkin.
Lämpimät Kiitokset!<3
Postilaatikossa oli muuten tänään kaksi pakettikorttia lisää
ja ne haen huomenna.![]()
Eilen illalla hyvä lapsuudenystäväni..

.. toi minulle kymmenen tekemäänsä kaunista myssyä.Lammin kiitos ystvälleni!<3
Kohta saan taas vieraita, sillä myssyjä ovat tulossa tuomaan Tuija Patelan Martoista ja Katja Kiimingistä Puikot Heiluen Elämää Viuhtoen blogista .
Lisää myssykuvia tälläviikolla tulleista myssyistä saatte ihailla blogissani huomenna!
Mukavaa iltaa!
t. Seijasisko
Amerikan ystävältämme Mirjalta sain postin mukana perjantaina hienoja nappeja.

Kiitos Mirja.<3
Mirjahan on amerikansuomalainen nainen, joka asuu Indianan osavaltiossa Valparaisossa ja hän on lähettänyt meidän keräykseemme 20 myssyä ja sitten innostuikin tekemään sytomyssyjä vielä Valparaison sairaalaan . Viime tiedon mukaan hän on tehnyt sinnekin 30 sytomyssä! Sana on myös levinnyt sielläpäin ja muutkin ovat tehneen sytomyssyjä paikalliseen sairaalaan. Mirja sanookin , että jonkinmoinen sytomyssykeräys on sielläkin menossa mutta ei viralllinen kuin meillä.

Eilen sain valmiiksi kuva sytomyssyn . Siinäkin jo Mirjalta aiemmin saatu nappi.

Ruusunteko on minulle aina myssynteon "kohokohta". Vaikka on sama malli niin värejä ja nappeja vaihtamalla tulee erilaisia ruusuja. Ruusun perusmalliin löytyy ohje blogistani TÄÄLTÄ.
Sitten muistukseksi vielä :
Myssyjä voi Oulun seudulla myös käydä viemässä Vapunaattoon 30.4. asti seuraaviin käsityökauppoihin
Käsityökauppa Maakari ,Rautatienkatu 11b (vanha asemaravintola). HUOM. Vapunaattona perjantaina kauppa on auki 10-16!
Kempeleen Kangasvilla Kempeleen keskustassa, Kempeleentie 2. Kangasvilla auki Vapunattona normaalisti 9-18 .
Käsityökauppa Ilo, Herralantie 1, HAUKIPUDAS .HUOM: Myssyt Käsityökauppa ILOon Vapunaattona klo 15 mennessä!
Haemme myssyt keräyspisteistä 3.5.10 maanantaipäivän aikana.
Jos joku haluaa tuoda myssyjä suoraan minulle kotiin Oulun Hönttämäkeen niin voi laittaa minulle spostia osoitteeseen seijasisko@yahoo.com niin sovitaan sellainen aika, jolloin olen kotona. Minulle kotiin voikin tuoda aina maanantai-iltaan 3.5. asti!
Postilähetysten Viimeinen postituspäivä on KE 28.4. Osoitteen saa kysymällä s-postiosoitteesta sytomyssyt@gmail.com.
Luovutustilaisuuden 4.5.10 jälkeen saamme suoran osoitteen OYS:iin mihin myssyjä voi jatkossakin viedä tai lähettää.
Jos on vielä jokin mietityttää niin seuraavasta linkistä voi lukea kaiken olennaisen keräykseemme liittyvän:
http://seijasisko.vuodatus.net/blog/2457404/kaikki-olennaisin-ja-uusin-tieto-sytomyssykampanjasta-/
ja kysymyksiä voi lähettää vaikkapa sytomyssyt@gmail.com :iin .
Hyvää alkanutta viikkoa!
t. Seijasisko
Kauniita myssyjä on tälläviikolla tullut hurjat määrät. Olkaapa hyvät ja ihastelkaa!
EDIT. klo 12.56
Unohtui aamun postauksesta
Anun myssyt Villasukkia ja muuta elämää blogista

Anu toi minulle kuvan suloiset myssyt Ounen tapaamiseen Torstaina ja lisää myssyjä aikoo Anukin vielä tehdä.
Postin mukana ovat tulleet seuraavat lähetykset:

Nämä kivat myssyt tulivat Omppumadolta Omppumadon käsityökorista. Tumma myssy on Omppumadon ystävän tekemä.


Nämä aivan upeat myssyt tulivat MammaMyyltä . Tämä oli häneltä jo kolmas lähetys keräykseemme!

Näma mukavat myssyt ovat Hannelta Haapajärveltä, Eijalta Limingasta ja Palagalta Palagan puikkoilusta
Eilen tuotiin ovelleni..



17 kaunista ja komeaa myssyä, jotka ovat Oulu-opiston käsityökerhon tuotoksia.
Seuraavat myssykuvat moni jo nähnytkin Matleena blogissa, mutta julkaisen nyt kuvat vielä täälläkin.
Keskiviikkona Matleena meni NNKY:n käsitykerhoon, josta jo aiemmin saimme 28 myssyä....



Ahkerat kerholaiset olivatkin tehneet lisää 52 hienoa myssyä!! NNKY:lta siis yhteensä 80 myssyä!Kattokaa noita "anttenni"-myssyjäkin kuinka upeita!
Samalla reissulla Matleena haki Maakarista seuraavat myssyt:



Kuvan kauniit myssyt olivat tuntemattomilta.



Ystävämme Superahkera 84-vuotias myssyntekijä Martta oli käynyt viemässä Maakariin taas ihan mahottomasti kauniita myssyjä lisää.

Sinikkakin Sinikan kutimista oli käynyt taas Oulun reissullaan piipahtamssa Maakarissa.
Matleenan luokse oli tullut vielä seuraavat myssyt:

Marleena blogista OnnenAikaa poikennut Matleenan luona kylässä ja vienut pari sievää myssyä lisää.

Irinalta blogista Yksi kaikkien ja kaikki yhden langoissa kahdeksan kaunista väristä virkattua myssyä.

Pirjo-Riitta blogista Värillä väliä... kunhan se on punaista oli lähettänyt Matleenan luo kauniin keltaisen Tähdellisen myssyn.
Valtava Määrä Upeita Myssyjä ja moneen makuun. Lämmin Kiitos jokaiselle myssyn tekijälle!
Leppoisaa lauantaita!
Seijasisko
Olen tässä aamupäivän opiskellut espanjaa ja huomenna onkin viimeinen tunti tälle keväälle. Olemme Roiston kanssa opiskelleet Oulu-opistossa keskiviikko-iltaisin kieltä jo kaksi vuotta ja olemme kyllä todeneet, että mitä pidemmälle edetään niin sitä vaikeampaa espanjan kieli on ja tiedämme että ensi talvi varsinkin tulee olemaan tosi rankka nimenomaan verbien kanssa.

Olemme päättäneet vakaasti ettemme ainakaan luovuta, sillä uuden kielen oppiminen ja koulukäynti yhdessä puolison kanssa on kumminkin tosi mukavaa. Oulu-opistolla voi espanjaa opiskella neljä vuotta. Käytännössäkin pääsemme harjoittelemaan kieltä Toukukuussa, kun nyt vain nuo tuhkapilvet Euroopan yltä katovat. Äitienpäivän aamuna 9.5. olisi tarkoitus lentää samoihin maisemiin kun oppikirjamme Tuomas eli lomalle Costa del Solille Espanjaan.

Olemme Espanjan auringossa vajaat pari viikkoa. Matkamme ei ole minkään matkanjärjestäjän vaan varasimme itse lennot ja hotellin.

Hotellimme on tykätty huoneistohotelli Myramar Castle Beach*** Fuengirolassa. Hotellissa on minun mieleeni 60 metriä pitkä uima-allas ja sateen sattuessakin pääsee uimaan hotellin sisäuima-altaaseen. Aiomme tehdä omatoimiretkiä ainakin Gibraltarille ja varmaan sisämaankin kivoihin kyliin tai kaupunkeihin.
Päivän sytomyssyuutinen löytyy Oulun seudun Forum24 lehdestä tänään eli lehdessä juttua luulisimpa että Suomen ahkerimmasta sytomyssyjen tekijästä eli Oulunsalolaisesta "Sadan Myssyn Tainasta". Upea omistautuminen Tainalta tähän hyvään asiaan!
Jutussa muuten sanotaan että myssyjen äidit arvioivat että myssyjä tulee n. 600.. no siitä arviosta on jo aikaa eli uskallan jo sanoa että tulee niitä enemmänkin! Juttu on luettavissa netissäkin. TÄÄLLÄ . (Ohje lehden lukuun: Vasemmalla lukee Uusin lehti- klikkaa päivämäärää 20.4.2010 niin alemmas tulee sivunumerovalikko. Juttu on sivulla 23.)

Helmikuussa tein kuvan sytomyssyn ja ajattelinkin ensin, että annan myssyn olla tälläisenaan. Kuitenkin minua alkoi vaivaamaan myssyn ankeus..

..ja laitoinkin myssyä uuteen uskoon. Kyseessähän on Leenan päälaelta alapäin virkattava myssy. Voisihan tuota tietenkin tehdä väliin muunlaisiakin kukkakoristeita, mutta olen vaan niin mieltynyt tähän ruusumalliin. Tykkään, kun siinä on kuitenkin kolme kerrosta niin väreillä voi leikitellä ja saada vaihtelua ruusun ulkonäköön.
Hasta luego eli näkemiin ja kuulemiin!
Seijasisko

Eilen illalla sain kuvan myssyn valmiiksi. Lanka on puuvillan ja bambunsekoitetta ja malli tuttu Mammamyyn virkattu sytomyssy. Tämä myssy oli 17. sytomyssyni. Monethan ovat tehneet paljon enemmänkin ja sanoneet myssynteon olevan niin addiktoivaa että ennenkuin kun saa yhden valmiiksi niin jo seuraavan teko mielessä. Eräästä aivan harvinaisen ahkerasta myssyntekijästä onkin tulossa pikku juttu tulevan Tiistain Forum24 lehteen. Hienoa, kun jotkut ovat ihan omistautuneet asialle!! Arvostan toki ihan jokaista myssyntekijää sillä jokainen myssy tuo iloa saajalleen.

Tänään aamupäivä on menikin lähes kokonaan myssyjen kanssa "läträtessä". Ensinnäkin laitoin kaikkiin omiin tekemiini myssyihini kokolaput ja pesuohjeet. Laitoin myös terveiseni ja linkin blokiinikin, sillä ajattelin että myssyn saajasta voisi olla ehkä hauska tietää kuka on hänen myssynsä on tehnyt. Lappujen laittaminen ei ole kuitenkaan pakollista, mutta hyödyllistä tietoahan varsinkin tuo pesuohje on saajalleen .
Lajittelin tanään myös saapuneita myssyjä koon mukaan S,M,L muovipusseihin ja sitten kesken kaiken touhun ovikello soi ja yllätyksekseni oven takana oli mies joka toi pussillisen vaimonsa tekemiä myssyjä.
Julkaisenkin kuvat niistä tähän samantien...



..ja lähetän samalla lämpimät kiitokset Erjalle Jääliin.<3 Upeita myssyjä-kivoja nuo baskerimallitkin.![]()
Sen verran on minulla mennyt käsityöt myssyilyn puolelle että ryijyprojektini on edistynyt aika vähän.

..laitan nyt kuitenkin kuvaaa ryijystäkin vaikka valmiina on vasta 8 nukkakerrosta. Ryijyn teko on kyllä mukavaa, mutta sen verran on ruuhkaa käsitöissä ja elämässä muutenkin että menee varmaan kesä-heinäkuulle ennenkuin tämä valmistuu.
Ja ei elämäni ole läheskään koko aikaa tätä myssyilyä . Paljon olen touhuillut muutakin ja välillä nauttinut siitäkin etten ole tehnyt yhtään mitään!
Hyvää alkavaa viikkoa!
Toivoo Seijasisko
Kiitos vielä kaikille edellisen postauksen mukavista kommenteista ja myös ilahduttavista tekstiviesteistä ja puhelinsoitoista joita olen saanut koskien Suomi-Express ohjelmaa. Tuo keskiviikon Suomi-Express on nähtävissä vielä vajaan kuukauden verran Ylen Areenalla TÄÄLLÄ. Sytomyssyjuttu alkaa n.13 minuutin kohdalla.
Sytomyssyjä on tullut edelleen tasaiseen tahtiin:


Postin mukana kuvien kaksi lähetystä.![]()





Maakarista kuvien myssyt Torstaina.![]()


ja tänään kävin Kangasvillastakin hakemassa pussillisen myssyjä.![]()
Aivan ihania ja mukavia myssyjä siis roppakaupalla taas ! Lämmin kiitos tekijöille.<3
Mitään lukuja emme aio enää ilmoitella vaan haluamme pitää jännitystä yllä ja julkaista vasta Ruusun päivän (4.5) luovutustilaisuudessa myssyjen kokonaisluvun. Sellainen tuntuma on että seuraava pari viikkoa ja varsinkin viimeinen viikko tulevat olemaan aika "satoisia". Mutta kun mietin niin aika vaikeaa on itsekin arvioida vielä paljonko tuo kokonaissaldo tulee olemaan. Sen voi jo varmasti sanoa että Ruusun päivän myssylukema tulee olemaan sellainen johon voimme olla tosi tyytyväisiä.
Nyt menen viettämään lauantai-iltaa rakkaan Roiston seuraan. Onkin harvinainen viikonloppu, kun olemme koko viikonlopun viikonlopun ihan kaksistaan. Kiva joskus näinkin.![]()
Leppoisaa lauantai-iltaa kaikille!
t. Seijasisko

OYS:n Sytomyssykeräys on minun ja Matleenan Lankapirtti-blogista yhdessä perustama ja ideoima kampanja, jonka aikana on kerätty myssyjä ihmisille, jotka ovat menettäneet hiuksensa sytostaattihoidoista johtuen. Kampajallamme on myös sivut myös Facebookissa.
Kampanja-aika on 4.1.-30.4 2010 ja myssyt lahjoitetaan Ruusun päivänä 4.5. 2010 luovustustilaisuudessa Oulun Yliopistollisen Sairaalan syöpäpoliklinikalle ja sieltä edelleen jaettavaksi myssyjä tarvitseville.
Heti tammikuussa kampanja alkoi levitä eri puolille Suomea ja nyt myssyjä kerätäänkin jo 14. eri paikkakunnan sairaalaan Suomessa. Uusin tieto on , että Ruotsinpyhtäällä Luovat Kädet työpaja osallistuu myös keräykseen. He keräävät myssyjä Kotkan sairaalaan, jonne kerätään myssyjä jo ennestään Hepsinkin toimesta. Viroon on myös tämänhetkisten tietojemme mukaan syntymässä sytomyssykampanja. Suurin osa kampanjoista jatkuu huhtikuun jälkeenkin esim. Uudellamaalla (HUS) kampanjoidaan aina heinäkuun loppuun asti. Linkit eri sairaaloiden kampanjasivuille löytyvät blogini oikeasta sivulaatikosta.
Myssyjä on kerätty Oulussakin jo useampi sata ja OYS:sta on kerrottu, että tarvetta on paljon ja tarve on jatkuva. Ruusun päivän ( 4.5.10)luovutustilaisuudessa julkistamme tarkan myssymäärän Oulun osalta ja mahdollisesti myös koko Suomen senhetkisen tilanteen osalta.
Hyvä sytomyssy on sellainen, ettei se kutia , eikä hiosta . Suotavaa olisi myös että ainakin yksi seuraavista adjektiiveistä kuvaisi myssyä eli kaunis, kiva,hieno, komea, tyylikäs, upea , näppärä , sievä, söpö , nätti, siisti, räväkkä, rento tai hauska. Erilaisia sytomyssyjä tarvitaan, kun on eri makujakin. Toiset tykkää keveistä ja vilpoisista ja toiset kokevat, että päätä palelee ja haluavat lämpimämmän myssyn. Joillekin on tärkeää että myssy peittää tarkkaan kaljun, mutta toisille se ei ole niinkään tärkeää. Myssyjä käytetäänkin enemmän kotona ja vapaa-aikana ja taas peruukit päässä ovat monella silloin päässä kun ollaan enemmän ihmisten parissa vaikkapa töissä tai juhlissa. Langanvalinnassa olisi hyvä huomioon , että myssy tulee päänahkaa vasten ja sitä kuitenkin pidetään paljon sisätiloissakin. Luonnonkuidut(esim. 100% -puuvilla,-bambu, -maissi, -soijalangat ) ovat ainakin yleensä poikkeuksetta hyviä tarkoitukseen sopivia lankoja. Itse olen tehnyt pari lämpimämpää silti hengittävää myssyä esim. DUETT-langasta. Langassa on puuvillaa 55%ja merinovillaa 45%.Linkkejä hyviin sytomyssymalleihin löytyy blogistani TÄÄLTÄ .
Myssyjä voi Oulun seudulla myös käydä viemässä Vapunaattoon perjantaihin 30.4. asti seuraaviin käsityökauppoihin
Käsityökauppa Maakari ,Rautatienkatu 11b (vanha asemaravintola). HUOM. Vapunaattona perjantaina kauppa on auki 10-16!
Kempeleen Kangasvilla Kempeleen keskustassa, Kempeleentie 2. Kangasvilla auki Vapunattona normaalisti 9-18 .
Käsityökauppa Ilo, Herralantie 1, HAUKIPUDAS .HUOM: Myssyt Käsityökauppa ILOon Vapunaattona klo 15 mennessä!
Haemme myssyt keräyspisteistä 3.5.10 maanantaipäivän aikana.
Postilähetysten Viimeinen postituspäivä on KE 28.4. Osoitteen saa kysymällä s-postiosoitteesta sytomyssyt@gmail.com.
Luovutustilaisuuden 4.5.10 jälkeen saamme suoran osoitteen OYS:iin mihin myssyjä voi jatkossakin viedä tai lähettää.
Luovutustilaisuudesta 4.5.10 tulee juttua blogihimme ja myös Oulun Seudun Forum24 lehteen.
Kampanja on ollut esillä eri lehdissä ja radiossakin eri puolilla Suomea.

Tänä iltana olemme TV 2. Suomi- Express ohjelmassa kertomassa kampanjasta. Ohjelma alkaa 19.20 ja tulee huomenna Torstaina on uusintana klo 14.45. Ohjelman voi myös katsoa Ylen Areenasta jälkikäteen. Kuva on ohjelman nauhoituksista Matleenan kotona 31.3.10.

Kuvan myssy on minun 16. kampanjaan tekemäni sytomyssy, joka valmistui eilen. Lankana on 100% SandnessGarnin Mandarin Petit puuvilllalankaa. Malli on suosittu MammaMyyn Minttusytomyssy.
Virkattuun Kukkaan ohje löytyy TÄÄLTÄ.Kukkanappi on Oulun NappiKikasta.
Aurinkoista Viikon Jatkoa Kaikille
Toivoo Seijasisko
Mehän olemme saaneet sytomyssyjä varten useampia lankalahjoituksia: osa yksityisiltä ja osa käsitykaupoista kuten Kempeleen Kangasvillasta , Käsityökauppa Somikista ja Lankakauppa Villiinasta. Pari lankojen kyselijääkin on viikonlopun aikana ollut, joille olemme kuitenkin valitettavasti joutuneet sanomaan :" ei oota". Nimittäin tähän mennessä lahjoitetut langat on jo ehditty jakaa edelleen niitä tarvitseville.
Matleenan kanssa olemme yhdessä sopineet lankalahjoitusten jaosta. Osa on mennyt sellaisille käsityökerhoille, joissa on porukassa innostuttu myssyilystä kuten Oulun Martat ja NNKYn-käsityökerholaiset ja osa on mennyt yksityisille ihmisille ja erityisesti parille sellaiselle tekijälle, jotka ovat tehneet useita kymmeniä myssyjä. Oulun seudun Forum24 -lehteenkin on tulee mahdollisesti juttua yhdestä heistä! Onkin ollut tosi hyvä, että ollaan voitu lankalahjoitusten kautta tukea ja innostaa ahkerimpia neulojia jatkamaan myssyilyjä senkin jälkeen kun kaikki omat jämälankavarastot on loppuun tehty.
Itsellemme emme ole ottaneet montakaan kerää ja minä olen lahjoittanutkin omia varastossa olevia keriä keräykseen muiden virkattavaksi. Itse olen tehnyt 15 myssyä. Olen myös ostanut useamman kerän oma tekemiini sytomyssyihin. Tämä ei minulle ole ollut taloudellisesti mullistava juttu, koska niinhän se on , että "pakkoneulootikolla" kuluisi koko ajan muutenkin lankaa käsityöharrastukseensa .
Myssyjä on saapunut taas viimeviikolla ihan mukavasti. Maakarista viime torstaina haetut myssyt:




Postinkin mukana tuli monta lähetystä kuten..

Rovaniemeltä

Torniosta


Blogiystävältäni Marjutilta Lahdesta
Piironki blogin Päivikiltä 

Tämä myssy tuli Heliltä Espoosta. Malli kiinnitti huomioni nimenomaan peittävyytensä johdosta. Myssyyn kun on sivuun molemmille puolille korvien kohdalle virkattu minikorvalaput . Näyttää ihan hyvältä ainakin minun päässäni, vai mitä?
Ajatelkaa, näilläkin myssyillä saadaan luultavimmin jaettua iloa 48:lle syöpäpotilaalle.
Kiitos heidän puolesta kaikille myssyntekijöille!![]()
Päivikin myssyjen mukana tullut hauska kortti sopii hyvin ainakin omiin tämänhetkisiin tunnelmiin.![]()

Kivan kortin myötä toivotan mukavaa kevät viikkoa kaikille neulootikoille
ja muillekin blogini lukijoille!![]()
Terveisin Seijasisko
Käsityönteko mukavaa ja silloin kun siihen voi liittää ihan vain pienenkin ripauksen omaa luovuutta niin silloin käsityonteko on suorastaan ihanaa!
Parissa illassa syntyi ..

kuvan langasta ja parista jämälankakerästä samanmerkkistä lankaa plus kukkanapista ...

kuvan sytomyssy. Myssymalli on Mammamyyn suosittu Minttusytomyssy.

Kukka on Ruusu-mallli blogistani Täältä.

Nappi pikkupussista , jotka Mirja Amerikasta asti lähetti keräykseemme jo helmikuulla. Noissa Mirjan napeissa on hauskaa se napin keskustaan voi vaihtaa mieleisen väriseksi.![]()
Tälläkin viikolla on keräykseemme tullut paljon ihania myssyjä. Päätinkin, että laitan kuvia viikolla 14. saapuneista myssyistä vasta ensi viikon maanantaina, koska yksi lähetys on vielä hakematta postista ja haluan senkin kuviin .
Meillä on viikonlopulla molemmat "lapsemme" kotosalla ja pojan armeijan kaverikin koko viikonlopun kylässä. Huomisessa ruokapöydässä onkin kuusi henkeä omia "lapsia" kaksi ja kaksi"lasta lainassa" Tuntuukin kivalta, kun on taas enemmän elämää talossa muutaman päivä hiljaiselon jälkeen.
Tosin ikäkö se lie , kun en voi kieltää ettenkö nauttisi myös hiljaisuudesta. Molempia sopivassa suhteessa tekee minut oikeastaan lähes onnelliseksi! ![]()
Hyvää yötä ja mukavaa viikonloppua !
Toivoo Seijasisko
Pääsiäinen sujui leppoisasti enimmäkseen kotona sytomyssyjä neuloen ja muutenkin rentoutuen. Lauantaina kuitenkin kävin "halleissa"-nimittäin uimahallissa juoksin tavallisen 800 metrin vesijuoksulenkkini, jonka jälkeen kävin ostamassa kauppahallista lammasta sunnuntain ruokapöytään. Sunnuntaina olikin sitten erityisen kivaa, kun oli koko perhe koolla.

Eilen kävimme Roiston kanssa elokuvissa katsomassa Veikko Huovisen klassikkoromaaniin tehdyn Havukka-Ahon Ajattelijan. Konsta Pylkkästä eli Pylkkeröä
esitti kai Lehtinen .(kuvassa)Tykättiin molemmat elokuvasta kovasti. Minulle elokuva oli jotenkin vielä läheinen, sillä että lapsuuteni mummolan kesämökki oli samoissa Kainuun maisemissa Lentuan rannalla. Elokuva oli minusta ihana-sellainen, joka saa hyvälle tuulelle. Suosittelen, jos ei olet vielä sitä nähnyt! Elokuvan jälkeen mentiin vielä kahville ämmilään eli minun vanhempien luokse ja sielläkin oli oikein mukavaa.

Tänään sain valmiiksi kuva Pöllösytomyssyn. Turun aktiivinen puuhanainen Piiku teki suomenkielisen TÄNNE ja tein kuvan myssyn Piikun ohjetta DUETT -langalle omaan tyyliin soveltaen . Pöllömyssyssäni on 8 mallikertaa eli kahdeksan pöllöä eli 96 silmukkaa. Pöllöjähän voi tehdä harvempaankin niin halutessaan. Resorin 2o, 2n 2cm jälkeen neuloin viisi kerrosta helmineuletta sitten kaksi kerrosta nurjaa , seuraavaksi 8x pienemmän pöllökaavion ja taas 2 kerrosta nurjaa ja loput helmineuleella. Kaventaa aloin 14 cm jälkeen siten että joka kerroksella kavensin 8 silmukkaa tasavälein.
Helmineule: 1. krs: *Neulo 1 o, 1 n* toista , 2. krs: neulo n s:t nurin ja o s:t oikein 3krs. eteen päin toista 1krs ja 2 krs.
Duett-langasta sain Susu-lankakauppiaalta sellaista tietoa että se huopuu helposti..kannattaakin merkitä pesuohje tarkasti ko. langasta tehtyihin myssyihin. Ohjeessa on 40 asteen konepesu ilman linkousta. Ajettelin kuitenkin, että jos suosittelisi varmuudeksi käsinpesua kädenlämpöisellä vedellä.

Minun päähän on ehkä vähän "matala", mutta kivan pöllösytomysssyn tästä joku saa. Tää on muuten itte ittestäni ottama kuva.![]()
Tänään kävin Maakarista hakemassa kuvan langat, jossa yksityisen henkilön lahjoittamat reilut pari kiloa lankaa!! Paljon kiitoksia Eija! Jos joku haluaa näitä lankoja sytomyssyksi tehdä ..niin voi laittaa minulle sähköpostia osoitteeseen seijasisko@yahoo.com.
Mukavaa viikonjatkoa!
t. Seijasisko
Tänään saimme sytomyssykeräykseemme Käsityöliike Somikista aivan ihanan lankalahjoituksen ..

Kaikki lahjoituslangat yht. 700 grammaa ovat laadukasta puuvillalankaa ja mitä ihania värejä! Kiitos.<3
Käsityöliike Somikki sijaitsee aivan Oulu ydinkeskustassa osoitteessa Kirkkokatu 29, Oulu 10 . Kaupasta löytyy ihania lankoja ja ystävällistä palvelua.

Ostin Somikista sytomyssyä varten kuvan Duett-langat. Minulla on mielessä tästä langasta Pöllömyssy, jonka bongasin Sipin Silmukat. blogissa.

Sitten ostin vileä kaunista lenkkialpakkaa, josta tulee lahjahuivi ja josta en voi vielä sen enempää kertoa.
Hieno uutinen on se että sain eilen viestin Marjalta Virosta, että hän aikoo perustaa Viroon sytomyssykampanjan. Aivan upeaa kun sytomyssyaate leviää Suomen rajojen ulkopuolellekin!
Viikolla 14. on taas tullut mukavia myssyjä. Ihan ensin haluan kuitenkin esitellä

..oma tekemäni sytomyssyn TiiQ: tähdellisen myssyn. Lankana on ihanaa Sirdarin Babybamboota, jossa on 80 % Bambua ja 20 % villaa. Valkoisen reunuksen tein bambulangalla virkkaamalla kuusi kerrosta oikein loppuun.
Maakarista eli Oulun keräyspisteestä olen hakenut viimeksi tiistaina seuraavat myssyt:




Matleena taas haki Kempeleen keräyspisteestä Kangasvillasta kuvan hienon myssyn:

Postin mukana tulivat:

Alkuviikosta Kiuruvedeltä saapuivat kuvan kivat myssyt ..

ja torstaina postissa olivat kuvan pirteät kaunokaiset Katjalta Siikajoelta.

Katjalle menee myös täydet pisteet hyvin merkatuista myssyistä!
Paljon ollaan upeita myssyjä siis tälläkin viikolla saatu ! Lämmin kiitos tekijöille.<3
Huomenna ollaan koko perheellä koolla ja syömme päivälliseksi pääsiäisen perinteitä noudattaen lammasta ja..

.. jälkiruuaksi on jokaiselle oma Mingonmuna! ![]()
Iloista pääsiäisen aikaa!
Toivoo Seijasisko
Tänä aamuna vartin yli yhdeksään mennessä olin jo ehtinyt käydä kampaajalla ja ajella Kempeleeseen Matleenan luokse visiitille. Viemisinä Matleenalle minulla oli..

..neulomani kirjoeulelapaset. Lankana on Lankamaailma Nordicasta ostamani on Gjestalin Silja-lanka, jossa 80 % villaa/20 % polyamidia. Malli on Eeva Haaviston kirjasta Sata Kansanomaista Kuviokudinmallia Kuusankosken lapaset malli numero 75.
Kyläreissuni ei ollutkaan ihan tavanomainen, sillä Sytomyssykampanjastamme tehtiin Matleenan luona juttua TV 2 ohjelmaan Suomi Express. ![]()

Kuvassa kuvaaja asentaa mikrofonia sopivaan paikkaan. Onneksi ei ollut suora lähetys, sillä kokemattomana TV-esiintyjänä meni välillä vähän sanat sekaisinkin
ja katsekkin harhaili ainakin kerran ihan väärään suuntaan.
Kuitenkin yllätin itsenikin sillä, kuinka vähän loppujen lopuksi jännitin etukäteen ja paikanpäälläkään koko asiaa . Kokemus oli mukava , mielenkiintoinen ja ainutkertainenkin tälläisen tavallisen ihmisen elämässä.
Enemmän taitaa minua nyt mietityttää ja hirvittää itse ohjelman katsominen kolmen viikon päästä. ![]()

Ohjelmaan kuvattiin aika paljon aineistoa ja välillä mentiin toiseenkin huoneeseen myssyjä kuvaamaan. Kuitenkin itse juttu kestää vain neljä minuuttia! Ohjelma tulee teeveestä näillä tiedoin 21.4 klo 19.20 alkavassa TV 2. Suomi Express-ohjelmassa . Toimittaja lupasi ilmoittaa, jos tulee muutoksia, ja minä puolestani lupaan ilmoittaa siitä täällä.
Mukavaa Viikonjatkoa
t. Seijasisko
Mirja ystävämme Yhdysvalloista, Indianan osavaltiosta, Valparaison kaupungista lähetti minulle kuvan ..

..tekemistään sytomyssyistä , jotka hän aikoo viedä Valparoison sairaalaan! Mirja aikoo tehdä vielä lisääkin myssyjä samaiseen sairaalaan.
Mirjahan on lähettänyt meidän Oulun keräykseen 10 myssyä jo aiemmin. Saas nähdä onko kohta Valparaisoonkin perustettu 15. sytomyssykeräys.![]()
Kerroin joku aika sitten Mirjalle apupupukampanjasta, jonka SPR järjesti muutama vuosi sitten. Siinähän kerättiin pehmopupuja turvaleluiksi lapsille kehitysmaihin. No, Mirjahan keksi siitä tosi hienon ajatuksen eli aikoo myssyjen lisäksi tehdä Valparaison poliisille pehmoleluja , jotka poliisit jakaisivat edelleen lapsille, joita kohtaavat esim. väkivaltaissa tilanteissa. ![]()

Nämä ihanat puput ovat Mirjan pääsiäseksi lapsenlapsilleen tekemiä.
Sitten olemme saaneet OYS: n Sytomyssykeräykseemme pari lankalahjoitusta.
Lankakauppa Villiinan aina niin asiatunteva ja
ystävällinen kauppias rouva lahjoitti keräyksemme isot kasat eli n. 2,5 kiloa..

..hyvää lankaa !! ♥ Kiitos! ♥ Lankakauppa Villiina on Oulun keskustassa! (Hallituskatu 23, 90100 Oulu)

Toinen lankalahjoitus on saatu yksityishenkilöltä . Ihana tuo iso puuvillakerä, jossa on 450 grammaa hyvää puuvillalankaa ja lopukin 250 grammaa ovat hyvää myssylankaa. Lämpimat kiitokset Johannalle! <3
Lankoja on jo edelleen lahjoitettu ahkerille sytomyssyjen tekijöille kuten Kiimingin käsityökerholaisille, Martalle Tuiraan ja torstaina vien loputkin Oulun Patelan Marttakerhon naisille.

Itse otin sytomyssyä varten yhden kerän tuosta Villiinan lahjoituksesta ..pinkki Sirdarin Babybamboo vain "huusi" mulle, että tahtoopi minun puikoille ja lanka onkin jo puikoillani.![]()
Viimeviikolla kerroin, että olen menossa lauantaina vanhempieni kanssa lättähattuajelulla Oulu-Muhos-Oulu. Meillä olikin oikein mukavaa.Seuravaassa linkissä kiva kuvasarja ko. ajelulta. http://www.flickr.com/photos/45528270@N03/sets/72157623714064110/show/
Nyt mulla alkaa olla perhosia vatsanpohjassa sillä huomenna on aikainen herätys ja aivan älyttömän jännä päivä...mutta siitäpä kuulettekin enemmän myöhemmin.![]()
Hyvää yötä!
Seijasisko
OYS:n sytomyssykeräykseen viikolla 12. saapuneet myssyt:
Postin mukana..

Minjaanalta tuli tänään nämä kaunokaiset ja..

Sarilta Pulkkilasta nämä keväisen pirtsakat myssyt.
Käsityökauppa Maakariin oli taas viety..



.. viikon aikana monta kivaa myssyä

Kempeleen Kangasvillasatkin Matleena haki eilen neljä myssyä.
Oulun NNKY:n nuorekkaat naiset
olivat ahkeroineet..




keräykseen peräti 28 myssyä ja lisää aikovat tehdä.
Matleenalta on viikon aikana syntynyt


kaksi kaunista myssyä lisää ja minäkin sain juuri valmiiksi..

TiiQ: mallilla Tähdellinen myssyn. Tämä on jo minulta toinen "Tähtimyssy"keräykseen. Nyt lankana oli Novitan Tennessee. Minun tekemieni syto myssyjen kokonaissaldo on nyt 11.

Tämä puuvillamyssy ei ole oma tekemäni vaan olen sen ostanut joskus Tampereen torilta. Vaikka myssy on oikein mukava niin se on jäänyt minulta käyttämättä. Lahjoitankin myssyn keräykseen.
Paljon siis ollaan saatu tälläviikollakin myssyjä lisää. Lämpimät Kiitokset kaikille!
Viikonloppu on alkanut ja Roiston kanssa odotellaan poikaa pian saapuvaksi lomille armeijasta . Viikonloppuuni kuuluu paitsi yhdessäoloa perheen kanssa niin myös käsitöitä, vesijuoksua ja ...

..lättähattuajelu Oulu-Muhos-Oulu vanhempieni kanssa.
Museoajelun järjestää Murru RY, joka kerää rahaa lähihoitajan palkkaamiseen Oulun seudun yhteispäivystykseen. Lisätietoa keräyksestä ja juna-ajelustakin TÄÄLLÄ.
Mukavaa viikonloppua kaikille!
Toivoo Seijasisko
Eilen kävimme Matleenan kanssa luovuttamassa 120 myssyä OYS:n sytostaattiyksikköön. Ajattelimme, että annetaan jo nyt osa, ettei sairaiden tarvitse odottaa myssyjään toukokuulle asti. Keräys kestää sovitusti huhtikuun loppuun saakka ja lopullinen luovutus on sopimuksen mukaan Ruusun päivänä Toukokuun 5. OYS:n syöpäpoliklinikan osastonhoitaja Irma Kinnunen otti meidät ja myssyt lämpimästi ja ilahtuneena vastaan ja pyysi välittämään jo tässä vaiheessa kaikille myssyjen tekijöille ja lahjoittajille kiitokset. Harmi vain, että emme kumpikaan muistaneet ottaa kuvaa sairaalassa, vaikka meillä molemmilla oli kamera mukana.
Sairaalasta ajelimme peräkanaa keskustaan NNKY:n kädentaitojen piiriin, joka kokoontuu keskiviikkoisin. Piirin naiset olivat innostuneet tekemään sytomyssyjä ja kutsuivat meidät vierailulle kertomaan kampanjastamme.

Samalla he luovuttivat jo valmistuneet 28. myssyä meille. Niiden kanssa on myssy saldomme kivunnut jo noin 320. myssyyn.

Saimme yksityishenkilöltä alku viikosta lahjoituksena kuvan langat (1,6kg)! Lämmin Kiitos Hänelle. <3 Veimmekin langat Ynnin kerholaisille tuliaiseksi ja naiset ilahtuivat ja aikovat tehdä niistä lisää sytomyssyjä

Minulla oli käsityönä matkassa TIIQ:n tähdellinen myssy , joka kiinnosti naisia niin paljon, että ohje jäi sinnekin. Luulenpa kauniita tähtimyssyjä on siis tiedossa enemmänkin meidän keräykseemme.




Ynnin käsityökerhossa oli iloinen tunnelma ja ahkerissa käsissä syntyy mm. sukkia, lapasia, peitteitä, mattoja ja tuotto menee hyväntekeväisyyteen.

Sain tänään tiedon, että uusin sytomyssykeräys on perustettu Keski-Pohjanmaalle, jossa kerätään Päivin johdolla myssyjä
Keski-Pohjanmaan Keskussairaalan, Kokkolaan
Tämä on järjestyksessä jo 14. sytomyssykeräys!
Eipä siis ihme se, että sanomalehti Kaleva otsikoikin tänä aamuna seuraavasti:

Juttu on luettavissa myös netissä TÄÄLLÄ.
Kaksi yksityistä henkilöä on ilmoittanut lahjoittavansa lankaa myssyjen tekijöille kauttamme. Tarkkoja määriä emme vielä tiedä, mutta lähitienoon innokkaat myssyntekijät, joilla omat langat alkavat loppua, voisivat ottaa yhteyttä vaikkapa s-postilla sytomyssyt@gmail.com.
Seuraavassa Viikolla 11. on Oulun keräykseen saapuneita myssyjä:



Kauniita ovat ja aivan varmasti jokainen noistakin myssyistä tulee ilahduttaman saajaansa.
Nyt jäänkin viikonlopun viettoon, johon kuuluu mm. ryijynteon opettelua Hannah:in opastuksella Pohjois-Pohjanmaan Museon Ryijy Elää-näyttelyn työpajassa. Olen nimitäin ostanut kauniiseen pikku ryijyyn tarvikkeet. Ryijy on Jukka Vesterisen malli ja nimeltää Kevät Orastaa. Jospa se tässä kevään kuluessa valmistuisi.![]()
Hyvää viikonloppua kaikille!!
Toivoo Seijasisko
Minun ja Matleenan ja muunkin Suomen sytomyssykampanja voi hyvin. Sytomyssyily on ollut esillä useissa eri lehdissä ja radiossakin ja sana on levinnyt kulovalkean tavoin. Viikon sisällä on syntynyt peräti VIISI uutta sytomyssykeräystä seuraaville seuduille.
Etelä-Savon sytomyssykampanja Sillä saadut myssyt lahjoitetaan Mikkelin keskussairaalaan. Kampanja kestää 31.5.2010 asti.
Kymenlaakson alueen kampanja Sillä kerätään myssyjä Kymenlaakson Keskussairaalaan Kotkaan - Kampanja kestää 30.6.2010 asti
Päijät-Hämeen alueen kampanja. Sillä kerätään myssyjä Päijät-Hämeen keskusairaalaan Lahteen. Kampanja kestää 31.5.2010 asti.
Keski-Suomen sytomyssykampanja. Sillä kerätään myssyjä Jyväskylän Sädesairaalaalaan ja niitä annetaan, jos riittää, myös päiväsairaalan puolelle.Kampanja kestää ainakin 31.5.10.
Etelä-Karjalan sytomyssykampanja . Sillä kerätään myssyjä Etelä-Saimaan keskussairalaan Lappeenrantaan. Kampanja kestää 30.6.2010 asti.
Aktiivisia puuhanaisia tuntuu löytyvän hyvään asiaan. Kerayksiä on nyt 13!! Tosi hieno asia!
Lisääkin keräyksiä voi perustaa ja kun mietin mielessäni Suomen karttaa niin vielä hyvää "maaperää" kampanjalle olisi ainakin esim. Pohjois-Savo(esim. Kuopio) , Keski-Pohjanmaa (esim. Kokkola) , Kainuu (esim. Kajaani) , Lappi (Rovaniemi tai Kemi. )Tietenkin kampanja vaatii sitoutumista ja tomeraa otetta asiaan. Kampanjakaverini Lankapirtti blogin Matleena on luvannut neuvoa tarvittaessa miten pääsee alkuun ja hän vastailee kysymyksiin muutenkin osoiteessa sytomyssyt@gmail.com . Samaisesta postistahan voi kysyä osoitteenkin mihin OYS:n keräyksen myssyjä voi lähettää.
Facebookiin on HUS: kampanjan puuhanainen Sanna tehnyt yhteiset Sytomyssyt Suomi 2010 sivut:
http://www.facebook.com/#!/event.php?eid=358778646224&ref=mf
OYS:n kampanjamme omalla Facebooksivulla, jota minä ylläpidän, voi myös käydä lukemassa tuoreita uutisia lähinnä OYS:n kampajasta ja sielläkin voi kysymyksiä esittää http://www.facebook.com/group.php?gid=346373504622&ref=mf
Sitten Tärkeä tiedotus OYS:n kampanjaa koskien! Uusi myssyjen keräyspiste on Haukiputaan keskustassa :
Käsityökauppa Ilo, Herralantie 1, 90830 HAUKIPUDAS .
Muut jo aiemmin sovitut keräyspaikathan ovat siis: Käsityökauppa Maakari, joka sijaitsee Oulun Rautatieaseman vieressä osoitteessa Rautatienkatu 11b , ja Kempeleen Kangasvilla Kempeleentie 2 , Kempeleen keskustassa.
Seuraavaksi kuvattuna kymppiviikolla Oulun kampanjaan postiin mukana ovat saapuneet myssyt!

Pietarissa Venäjällä asuvalta Anulta tuli kuvan vasemmalla olevat sievät sininen ja vihreä myssy. Tämä lähetys oli häneltä jo toinen! Sartsa Soolosilmukoista lähetti kuvan loput kauniit myssyt!

13-vuotias Moona Lapualta lähetti meille kuvan kaksi hienoa myssyä!

Nämä aivan ilahduttavat lierimyssyt on tehnyt Taina Käsityöniloa blogista.

Mammamyyltä tuli peräti seitsemän upeaa myssyä. Kiva ohje virkattuun myssyyn löytyykin hänen blogistaan TÄÄLTÄ.
Tällä viikolla on saapunut myssykirje Ivalosta ja tällä viikolla saapuneet myssyt kuvaan ensi viikonlopulla.
Matleena haki viimeviikolla Käsityökauppa Maakarista.

viisi kaunista virkattua myssyä.

ja kuusi kivaa kudottua myssyä.


Matleena itse ahkeroi keräykseemme kuvien kaksi kaunista myssyä lisää.
Monta, monta myssyä siis saatiin viime viikollakin lisää! Hyvä
hyvä
ja kiitos kaikille!![]()
..ja lopuksi yhden tärkeän jutun haluan vielä tuoda esille.
Matleena kirjoittaa blogissaan lauantaina:
"Paljon on puhuttu millaisia myssyjen pitäisi olla ja tehdäänkö niitä vain naisille vai miehille ja lapsillekin. Minusta nuo seikat ovat toisarvoisia, vaikka aikoinaan myssyilyä aloittaessamme annoimmekin ohjeita ja oman kampanjamme suuntasimme naisille, mutta otettakoon ne vain suuntaa-antavina vinkkeinä. Sairastuneethan ovat kaikki erilaisia ihmisiä, heidän tarpeensa ja toiveensa ovat erilaisia, siksi ei voida määritellä tarkoin, millainen sytomyssyn tulisi olla. Mielestäni tärkein seikka on myssyn materiaali, ettei se kutita eikä hiosta, vaan myssy tuntuu mukavalta päässä. Toiset hikoilevat päästään muutenkin ja pitävät mielellään reikämallilla tehtyä pipoa, kun taas toiset palelevat päästään ja pitävät mielellään vaikkapa tiivistä villapipoa, jos se ei kutita."
Olen just sama mieltä , ettei meidän alun suuntaviivoja tarvitse niin kirjaimellisesti ottaa..jokainen saa tehdä myssyjä niinkuin itsestä tuntuu. "Annetaan kaikkien kukkien kukkia"
Iloista myssyilyä ja Aurinkoista viikon jatkoa!
Toivoo Seijasisko
Sytomyssyasioissa on viikon aikana tapahtunut aika paljon mm. kolme uutta rinnakkaiskampanjaa on perustettu. ![]()
Olen lomamatkalla Helsingissä ja laitan tarkempia sytomyssyuutisia blokiini ensi tiistaina, jolloin olen jo takaisin kotona Oulussa. Matleenan blogista löytyy jo nyt tietoa mm. uusista kampanjoista tietoa , joten jos asia kiinnostaa niin käykääpä lukemassa.: http://lankapirtin.blogspot.com
Tänään kävin muuten lankamaailma Nordicassa Oulunkylässä. Olipa se oikea aarreaitta. ![]()
Aurinkoisin lomatervesin Seijasisko
OYS:n sytomyssykeräykseen tullut tälläviikolla postin mukana seuraavat lähetykset:

KristiinaS lähetti meille tämä tosi kauniin myssyn, jonka oli ehtinyt jo tehdä meitä ajatellen, ennenkuin kuin oma HUS:n keräys perustettiin. Kristiinahan on yksi HUS:in sytomyssykeräyksen toimeliaista puuhanaisista.
Tänään hain postista maxikirjeen, jonka oli lähettänyt .



Tiina Limingasta!! Kirjeessä oli kuvien 13 upeaa myssyä! ![]()
Matleena taas käväisi keskiviikkona Käsityökauppa Maakarissa ja sinne oli viikon sisällä tullut 24 myssyä:



Alimmassa kuvassa on 84-vuotiaan Martan hienot 9 myssyä.
Martta onkin tosi innokas myssyilijä ja tiedämme että virkkuukoukku viuhaa lisää myssyjä Oulun Tuirassa.![]()
Sydämelliset kiitokset kaikille näille ahkerille myssyntekijöille.![]()
Olemme Matleenan kanssa laskeneet kaikki tähän asti saapuneet myssyt ja myös omatekemämme niin yhteistulos
TASAN 200 ![]()
Me olemme tosi tyytyväisiä
tähänastiseen OYS.n tulokseen ja uskallan ihan vähän haaveilla että saatasiin tuo luku vielä tuplattua huhtikuun loppuun menossa. Kiitos kaikille , jotka ovat kamjanjaame tähän asti tukeneet.
Luulisin vielä ,että varsinkin Etelä-Suomen varmaan ruuhkakeskuksissa myssyluvut tulevat olemaan jopa paljon suurempia, mutta asuuhan siellä enemmän ihmisiäkin jo siten myssyntarvitsijoitakin on enemmän . Hienoa sekin, että tälle hyvälle asialle on löytynyt niin monta tomeraa ja innokasta puuhanaista ja sanansaattajaaa myssyaatetta levittämään.
Myssyjen luovutustilaisuuskin OYS.:iin on jo sovittu Ruusun päiväksi 4.5.2010 ja siitä tulee sitten aikanaan juttua mm. Oulunseudun Forum24-lehteen.
Myssyilyasoihin palaa kaikilta osin vasta ensiviikolla.
Mukavaa Viikonloppua kaikille!
Toivoo Seijasisko
Ihan ensiksi niille jotka eivät vielä tiedä mikä Sytomyssykampanja on niin klikkaappa hiirellä allaolevaa myssynkuvaa niin saat tietoa kampanjastamme:
Järjestyksessä jo kahdeksas Sytomyssykeräys
Tampereen Yliopistolliseen Sairaalaan
on vihdoin polkaistu kunnolla käyntiin . Myssyjä kerätään Teijan ja Kaijan johdolla! Hieno homma ja toivon myssyrikasta kampanjaa sinnekin.

Lapinlahdelta tulivat eilen postin mukana kuvan kauniit myssyt. Kaunis Kiitos kuuluu kaimalleni sinne Savonmaalle . Harmi, ettei Kuopion Yliopistosairaalaan ole kukaan innostunut perustamaan kampanjaa. Tietenkin, jos joku panee heti töpinäksi niin vielä ehtisi. Ja kun Suomen karttaa muutoinkin katselee niin kyllähän noita alueita, jonne keräyksen vielä voisi perustaa olisi vielä vaikka kuinka paljon.
Sitten OYS:n sytouutisia:
Maanantaina saimme osastonhoitaja Irma Kinnuselta OYS:sta seuraavanlaisen sähköpostin:
"Hienoa, että myssyaate on lähtenyt etenemään. Arvio on, että ensimmäisen kolmen viikon aikana mahdollisia myssyjen käyttäjiä olisi noin 30 - 50 viikossa. Siinä on ajateltu uusia potilaita ja jo aiemmin hoidot aloittaneita potilaita. Jatkossa uusia potilaita tulee noin 20-30 kuukaudessa. Myssyjä ei tule liikaa ja tarve todellakin on jatkuva.
Tarkoittaa siis sitä, että nyt meille kertyneet n. 160 myssyä loppuisivat Oulun sairaalaan sytoyksiköstä jo n. kuukaudessa ja jatkossa Oulussa 150 myssyä /vajaa puolivuotta. Oysin tilastot tarkoittavat naisia! Ikävän hurjat luvut ja sepä sitten siitä ylitarpeesta! OYS:sta ei ehkä välttämättä riitä myssyja muihin Pohjois -Suomen sairaaloihin ja siksi toivonkin edelleen, että saataisiin Lapin Lääniin oma keräys!
Pitkät ovat monella myös matkat hoitoihin . Muutama esimerkki etäisyyksistä mitä jotkut joutuvat Oulun ja Lapin Lääneissä kulkemaan rankkoihin syöpähoitoihin: esim. Kuusamosta on Ouluun matkaa 220 km , Utsjoelta Rovaniemelle 380 km, tai Utsjoelta Ouluun 550 km. Sytostaatihoitojahan annetaan useamman kerran aina muutaman viikon välein . Sädehoidossa taas joutuu käymään monta viikkoa ja joka arkipäivä. Mikä tarkoittanee, että moni joutuu käytannössa muuttamaan kotoaan pois potilaskotiin tms. hoitojen ajaksi pitkäksi aikaa.
Rakkaalle ystävälleni (jolle myssynkin viime kesänä virkkasin) annettiin sytostaatteja kuusi kertaa kolmen viikon välein Kemin sairaalassa. Sädehoidoissa ystäväni kulki loppu syksystä Kemistä Ouluun kuusi viikkoa ja hän yöpyi aina välillä meidänkin luona. Vierestä seuranneena voi sanoa, että rankkaa hänellä on ollut, mutta onneksi ystäväni selätti syövän ja onkin jo pitkällä toipumisen tiellä. Vilkutuksia ja halauksia hänelle.![]()

Matleena ahkeroi ja laittoi kolmeen käsityöliikkeeseen lankakerjuukirjeet ja Kempeleen Kangasvilla ottikin yhteyttä ja lahjoitti kuvan puuvilla- ja silkki-viskoosilankoja yhteensä 1.8 kg .Kiitos paljon! Langat menevätkin heti käyttöön erittäin ahkerille myssyntekijäille Martalle , Oulun Tuiraan ja Tainalle Oulunsaloon. Lankalahjoituksia otamme edelleen vastaan
Matleena sai sovittua myös Kempeleen Kangasvillan omistajan kanssa että heidän kauppaankin voi myssyjä viedä. Uusi keräyspiste on Kempeleen keskustassa Kempeleentie 2 .Kempeleen Kangasvillan nettisivut TÄÄLLÄ .
Sytomyssyjä olen itse tehnyt yhteensä 9 kappaletta ja olen ajatellut että se on minulta ihan riittävä määrä toistaiseksi. Ajatukset askartelevat välillä liikaakin sytomyssyissä niin siksi onkin ollut ihan hermolepoa laittaa ajatuksia muihinkin käsitöihin. Luultavimmin teen kuitenkin vielä muutaman myssynkin "välipaloina" muiden käsitöiden lomassa.

Minulla on kirjoneulelapset puikoilla. Malli on Eeva Haaviston kirjasta: Sata kansanomaista kuviokudinmallia ja valmistuvat varmaan tänään ja laitan niistä oman postauksen mahdollisesti jo huomenna.
Kävin eilen tilaamassa Somikista Pienoisryijypakkauksen, jonka saan viikon päästä. Ryijymallin on suunnitellut Jukka Vesterinen. Aion aloittaa ryijyn teon maaliskuun aikana. Ryijytarvikepakkaus on syntymäpäivälahja äidiltäni. Kiitos äiti.<3
Huh..huh kylläpä tätä asiaa taas tulikin !Toivottavasti jaksoi kiinnostaa!
Oikein mukavaa viikojatkoa kaikille!
Toivottelee Seijasisko
Helmikuun loppuun mennessä on kerätty OYS:n sytomyssykampanjaan yhteensä n. 150 myssyä. Tarkan myssymäärän Oulun osalta julkaisemme viikon päästä .
Käsityökauppa Maakariin oli helmikuun aikana viety komeat 40 myssyä.
Kampanjakaverini Matleena kävi ne perjantaina hakemassa ja kuvasikin myssyt:







Minusta ovat kaikki toinen toistaan nätinpiä myssyjä . Kiitos! <3
Rovaniemeläinen Marleena OnnenAikaa blogista on ollut myös tosi innokas myssyilijä.

Tämä Matleenan hyvä ystävä on lahjoittanut keräykseen 12 kaunista myssyä! Kiitos.<3

Nämä söpöt myssyt ovat taas erään toisen Matleenan ystävän virkkaamia. Kiitos.<3
Sitten vähän muuta asiaa:
Saimme ahkeralta Oululaiselta myssyilijältä seuraavalta viestin:
"Olen 84-vuotias, ikäni
Suloista Sunnuntaipäivää!
Toivoo Seijasisko


Kuvat myssyt ovat virkanneet Etelä-Pohjanmaanmaalaiset Sipi Sipin Silmukoista ja Heleena Vartahilla-blogista. Kiitos heille että halusitte lahjoittaa myssyjä Oulunkin keräyseen vaikka Seinäjoellakin on kampanjansa menossa ja tiedänkin että samaiset naiset nyt ahkeroivat myssyjä nyt sinne. Onkohan tuo Heleena Suomen ahkerin sytomyssyilijä, kun viime tietojen mukaan hän on tehtaillut jo yhteensä 23 sytomyssyä!!?


Minulla valmistui tänään kuvan sytomyssy TeeTeen Poppari 100% maissi langasta . Lanka aivan ihana ja pehmoinen ja minusta tosi mukava virkattava tosin vähemmän mukava neulottava. Tein päälaelta alaspäin Leenan ohjeella .
Kun tein aiemmin saman ohjeen mukaan siitä tuli pieni S- koko. Sain tehtyä omaan L-kokoiseen(58cm) päähäni sopivan virkkaamalla alun ympyrään säteeksi 10 cm ja sitten virkkasin kaksi kerrosta lisäämättä ja myssy alkoi vähän kaventua "baskerinmalliseksi" -silloin tein vielä yhdellä kerroksella lisäykset kuusi kertaa ja loput kerrokset taas lisäämättä haluttuun korkeuteen saakka.
Nyt jään sytomyssyasioissa ansaitulle viikonloppuvapaalle ja aionkin viettää lokoisan viikonlopun perheeni ja käsitöitteni parissa.

Edit 14.4.10: Sainpa viimeisteltyä tämänkin myssyn kauniimmaski. Virkatun kukan keskellä Mirjalta Amerikasta saatu nappi
Mukavaa viikonloppua kaikille!
t. Seijasisko
Viimeviikolla tikuttelin naisten sukat Aloevera Supersocke langalla.

Sukat neuloin lahjaksi ystävälle, jonka 50-.vuotisjuhlia juhlittiiin iloisissa merkeissä viime lauantaina. Hoitavien sukkien lisäksi annoimme lahjakortin kauneushoitolaan jalkahoitoon. Vilkutuksia vielä sinne viime lauantain päivänsankarille.
Oli mukavat juhlat.
Kiitos!
Neuleolympialaiset ovat menneet minun kohdalla niin huonosti, että mitali jää saamatta.Tavoitteenahan minulle oli tehdä kisoja katsellessa kuusi sytomyssyä.
"Huippu-urheilijan" kootut selitykset
: Olen ollut tavallista kiireisempi Sytomyssykampanjan ja "muunkin elämän" kanssa ja pientä flunssaakin on ollut ollut. Niska/hartiaseutu ei ole ollut myöskään ihan parhaassa kisakunnossa.
Huonoa on ollut Suomen menestys Vancouverissa , mutta onneksi Neuleolympialaisissa sentään taitaa tulla ja on jo tullukin Suomen joukkueelle monta kultamitalia. ![]()
Puolentoista viikon aikana olen saanut kuitenkin tehtyä kolme sytomyssyä

Tämä mustavalkomyssy on bambulakaa ..
..kuten myös tämä valkomusta myssykin. Tämän myssyn olen tehnyt päälaelta alaspäin Leenan ohjeella ja oli kyllä mukavaa ja helppoakin tehdä myssy näinkin päin!
Minulla on ollut myös puikoilla parikin Sytomyssya, mutta mallit olivat hankalia menivät purkuun ja lopulta luovutin kokonaan niiden kanssa. En muutenkaan tykkää neuloa puuvillalangoilla tai vastaavilla, kun ne eivät jousta neuloessa.

Mutta eilen pistin luovuuteeni valloille sain aikaseksi virkata pinkin vähän hassunkin myssyn.

Lankana novita Cotton eli 100% puuvillaa.



Pikkukukat nappeineen sivuilla ja edessä. Kukat virkkasin Novitan Sävy/Woolista.
Kaikkien kolme myssyn napit ovat saatu lahjoituksena keräykseen Mirjalta USA:sta ja NappiKikasta Oulusta.
Olen tehnyt keräykseemme nyt yhteensä 9 myssyä.
Sytomyssyilyssä on tapahtunut kaikkea hyvää!
Facebooksivujemme
Hieno homma!
Nyt tehdään myssyjä jo yhteensä jo ainakin 7 eri saraalaan.![]()
Sellaistakin olen kuullut, että Tampereellekin olisi oma kampanjansa, mutta en voi mainostaa, kun emme ole saaneet mitään linkkiä heidän mahdolliselle kampanjasivullensa????
Kaikki tähän astiset varmasti tietämäni rinnakkaiskampanjat ovat linkitettynä blogini oikeassa ylareunassa ja joukkoon mahtuu lisää!
Seuraava asia putkahtelee esille aina silloin tällöin , mikä kyllä pitäisi olla itsestäänselvyys mutta sanon se nyt tähänkin: eli jos siellä oman lähiseudun sairaalassa ei ole omaa kampanjaa niin aina kannattaa osallistua: jokaisen "sytomyssykeräyksen "takaa" löytyy syöpää sairastavia kanssasisaria!
Sain tänään Sannalta viestiä että HUS:ssa saatetaan ollaan tekemässä mahdollista ennätys tulosta. Kampanja on ollut käynnissä vasta vajaat pari viikkoa ja siellä on jo nyt 60 myssyä. Wau ![]()
Toivonkin Myssyrikasta kampanjaa kaikille!
Mukavaa viikonjatkoa kaikille!
Seijasisko
Minun ja Matleenan Sytosmyssykampanjalle on nyt myös oma ryhmänsä Facebookissa. Jos sinullla on Facebookissa tunnukset ja kannatat ja haluat mainostaa keräystämme niin liity "Sytomyssykampanja OYS 2010" -ryhmään Facebooksivuilla täällä TÄÄLLÄ.
Tämä aamu/päivä on mennyt tiukasti netin ääressä Facebook-sivua tehdessä, joten nettailut saavat tältä päivältä jäädä ja lupaamani käsityöpostaus siirtyy ainakin huomiseen.
Tällepäivälle on ohjelmassa vesijumppaa mukavassa Oulun Lohien naisporukassa, kisojen seuraamista töllöttimestä ja siinä samalla sytomyssyn neulomista beigestä maissilangasta.
Suloista sunnuntaipäivän jatkoa kaikille!
t. Seijasisko
Sytomyssykampanjamme on levinnyt Suomessa ihan kivasti aina Oulusta etelään ja itäänkin päin. Minulla on ollut kuitenkin viime aikoina sydämellä Lapin Lääni-ehkä vähän senkin tähden että olen syntyisin Rovaniemeltä mutta nimenomaan siksi ,että tiedän että Rovaniemelle ja Ouluunkin tullaan rankkoihin syöpähoitoihin monen sadan kilometrin päästä aina Suomen "päälaelta " ja "käsivarresta" asti. Matkat ovat siis hieman erit kuin ruuhka Suomessa tai vaikka meillä onnekkailla oululaisilla, joilla on Yliopistosairaala on ihan lähettyvillä.
En myöskään usko tällähetkellä sitä, että OYS:n kampanjasta riittää myssyjä jaettavaksi joka puolelle Pohjois-Suomea ja olisinkin iloinen, jos vaikkapa Lappilaiset naiset tempaisisivat omat keräyksensä esim. Länsi-Pohjan Keskussairaalaan Kemiin tai Lapin Keskussairaalan Rovaniemelle . Kuitenkin haluan painottaa pikkuisen sitäkin, että jos aiot lähteä tähän keräykseen puuhanaiseksi niin ehkä kannattaa malttaa miettiä yhden yön yli sitä onko itsellä tarpeeksi aikaa, energiaa ja motivaatiota sitoutua kampanjan pyörittämiseen. Meidän Matleenankin kanssa pitää ensisijaisesti kuitenkin hoitaa Oulun kampanjaa-tosin toki mainostamme sivuilamme kaikkia rinnakkaiskampanjoita ja voimme antaa kokemuksesta neuvoja siitä miten pääsee hyvään alkuun.
Kampanja-ajasta olen jo aiemmin sanonut mielipiteeni siitä, että sen ei ole pakko päättyä huhtikuun lopussa eli jos aloittaa kampanjan näin "jälkijunassa " niin sitähän voi toki jatkaa vaikka Toukokuun loppuun asti tai mikä estää kampanjan aloittamista ja ajoittamista vaikka ensi syksyyn. Oliskin mukava, jos kampanjalla olisi jotakin jatkuvuutta eli se ei vain jäisi tähän kevääseen. Sellaisitakin on vähän sovittu, että huhtikuun lopussa julkistetaan paitsi omien keräysten tulos niin myös senhetkinen yhteistulos koko Suomen osalta.

Kuvassa on minun viimeksi virkkaama mustavalkoinen myssy keräykseen. Myssy on Bambu-lankaa ja huomatkaa , että kukassani on tälläkertaa neljä kerrosta ja vain seitsemän teralehteä. Napin myssyyn on lähettänyt Mirja Usasta-saimme nimittäin häneltä eilen ..
jo toisen paketin, jossa oli paitsi kuvan viisi kaunista myssyä ..

niin myös ihania nappeja. Lämpimät kiitoksemme Mirjalle Amerikkaan ja kaunista kevattä!
Ihan oikeasti minulla kuitenkin on enimmäkseen ja onnekseni paljon muutakin elämää kuin tätä bloggailua tai Sytomyssykeräystä.
Eilen vietin tosi mukavan päivä äitini kanssa. Menin vanhempieni luo Oulun Heinäpäähän puolenpäivän aikoihin, josta kävelimme äitini kanssa kauniissa, aurinkoisessa säässä halki kaupungin Pohjois-Pohjanmaan museoon tutustumaan Ryijy Elää näyttelyyn.
Näytillä oli 41 ryijyä Varkautelaisen Tuomas Sopasen yksityiskokoelmasta . Vanhimmat ryijyt olivat 1700 luvulta.

Kuvassa Tytti Vuorelaisen ryijy
Yön kuningatar 1930-luvulta.
Näyttely oli aivan upea ja mielenkiintoinen. Paitsi ihastelimme toinen toistaa komeimpia ryijyjä, niin syvennyimme samalla myös ryijyn historiaan.
Näyttelyssä oli mahdollisuus äänestää omasta mielestään näyttelyn kauneinta ryijyä. Valinta oli vaikea, mutta itse päädyin äänestämään kaikkein uusinta ryijyä eli Kati Haahden 2008 suunnittelemaa ja kutomaa ja minusta aivan upeaa Karpalosuo-ryijyä . Äitini taas ihastui niin kovasti kukka-aiheiseen Morsiusryijyyn vuodelta 1838, ettei meinannut saada "katsettaan irti" siitä .
Se olikin oli todella kaunis ryijy.
Valitettavasti en löytänyt tähän mistään kuvia noista suosikkiryijyistämme.

Lopuksi menimme työpajaan , jossa mm. sai kokeilla ryijyn tekoa . Työpajassa ohjaajana oli minulle ennestään tuttu ihana Johanna HandyMade -blogista ja hän opasti minulle ryijyntekoa.
Olipas se yllyttävän helppoa ja mukavaakin. Tosi epäilen riittäisikö oma kärsivällisyys ainakaan heti ison ryijyn tekoon- mutta pienoisryijyn teko voisi olla kokeilemisen arvoinen juttu.
Näyttelystä menimme äitini kanssa vielä laskiastiistain kunniaksi viihtyisään kahvilaan "laskiaspullakahville".
Kiitos äidilleni mukavasta seurasta!![]()

Äitini oli saanut valmiiksi kuvan sytomyssyn. <3 Lankana on 100% puuvillaa ja koriste on ostettu yhdella eurolla Oulun NappiKikasta. Äitini on muuten tällähetkellä tekemässä villasukkia tyttärelleen.![]()
Tänä iltana opiskellaan taas Roiston kanssa Oulu-opistolla Espanjaa ja lähdenkin nyt läksyjen pariin.
Mukavaa viikonjatkoa!
t. Seijasisko
Uusin sytomyssykeräyksemme rinnakkaiskampanja on perustettu Helsingin ja -Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueelle (HUS) . Puuhanaiset siellä ovat Leenah ja Tiina, jonka blogissa HUS:n kampanjasta enemmän TÄÄLLÄ.
Tällä viikolla posti on tuonut yhteensä 19 sytomyssyä Sodankylästä, Helsingistä, Pieksämäeltä ja ja Otalahdesta. Postin mukana onkin nyt tullut nyt yhteensä 53 myssyä.



Lämpimät kiitokset ihanista myssyistä .<3
Hyvää viikonloppua kaikille!
Toivottaa Seijasisko
Me "myssymimmit"
minä ja Lankapirtin Matleena hymyilemme tänään Oulun seudun Forumlehdessä..

..etusivulla Martti Ahtisaren kanssa
ja lehden keskiaukeamalla on juttu meidän Sytomyssykamjanjasta.
Uskomme , että näin saamme entistä enemmän myssytekijöitä mukaan. ![]()
Haastattelu on tehty toissa perjantaina ja sen verran päivitystä siihen että tähän mennessä postin mukana on tullut 34 myssyä ja yhteensä meillä on koossa nyt liki 50 myssyä.
Jutun voi lukea myös Forum24 lehden nettisivuilta : http://www.forum24.fi/nettilehti.php
Tuon sivun käyttövinkiksi pari neuvoa:Klikkaa vasemmalla olevaa päiväystä 09.02.2010- klikkaa avautuvasta sivuvalikosta haluamasi sivu, meidän juttumme on sivuilla 12 ja 13.Ylärivissä on ympyrän keskellä - ja + joita klikkaamalla voi zoomailla tekstiä.
Kampanjastamme voi lukea vielä lisää vaikkapa TÄÄLTÄ .
Eilen sain valmiiksi kuvan miesten sukat: Kyllä niissä menikin minulla monta iltaa. Varret on pitkät ja olen toivottoman hidas kirjoneuleen tekijä. Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen ja toivottavasti saajakin tykkää. Postitan nämä tälläviikolla.

Malli on Kainuun Maakuntasukka lankana 7-veljestä ja ja ohje TÄÄLLÄ. Kuvassa sukka Roiston jalassa.
Neuleolympialaiset lähenee ja olen mukana olympialaisissa kuudella Sytomyssyllä. Aion kokeilla erilaisia sytomyssymalleja -tosin ihan verryttelyn vuoksi ja kisatunnelmaan päästäkseni aion aloittaa Matleenan Virkatulla myssyllä. Virkkaaminenkin kun on kisoissa sallittua.
Mukavaa viikkoa kaikille!
Toivoo Seijasisko

Eilen saimme myssypaketin Sytomyssykeräykseemme Yhdysvalloista asti siellä asuvalta Mirjalta. ![]()


Paketissa oli viisi upeaa sytomyssyä! Mirja kertoo koskettavassa kirjeessään kuinka hän on menettänyt neljä läheistään syövän takia ja on virkannut kuvan myssyt heidän muistolleen. Hän sanoo sytomyssyjen teon olevan paitsi addiktoivaa niin myös mukavaa, sillä hänellä on tullut myssyjä virkatessa monta iloista muistoa mieleen. <3
Pari päivää sitten saimme häneltä sähköpostia, jossa hän kertoo, että hän on jo tehnyt viisi myssyjä lisää keräykseemme ja kauniita nappejakin hän on meille aikeissa lähettää! Lämpimät kiitokset ihanalle Amerikan ystävällemme.<3


Neili on ollut myös tosi ahkerana -saimme eilen häneltä paketin, jossa oli peräti kahdeksan kaunista sytomyssyä! Lämmin kiitos hänellekin! <3
Pyrin kuvamaan blogiini saapuneet lähetykset..tosin tuskin ehdin erikseen joka lähetystä kuvata. Laitan jatkossa viikottain "ryhmäkuvia", joista voivat sitten myssyjä tehneet bongata omatkin myssynsä . ![]()
Hyvää viikonloppua!
Seijasisko
Kampanjamme on kestänyt nyt kuukauden ja lämmin kiitos kaikille tavalla tai toisella mukana olevalle. On ollut ilo todeta, että asia koskettaa ja se on saanut monet tarttumaan puikkoihin ja koukkuihin ja levittämään tietoa eteenpäin
Tämän postauksen kuvissa on tälläviikolla postin mukana tulleita myssyjä.
Tähän mennessä on saapunut postise yhteensä 21 myssyä.
Se on oikein hyvä alku! Tempaushan kestää vielä kolme kuukautta aina huhtikuun loppuun asti.
Näin kuukauden jälkeen kuitenkin paikallaan kerrata tempaukseen kuuluvia tärkeitä asioita.

Sytomyssykeräys on Matleenan Lankapirtti-blogista ja minun perustama kampanja, jonka aikana on tarkoitus kerätä myssyjä naisille, jotka ovat menettäneet hiuksensa sytostaattihoidoista johtuen. Olemme haastaneet kaikki käsityötaitoiset neulomaan tai virkkaamaan myssyjä Sytomyssykeräykseen. Tästä kampanjasta saadut myssyt lahjoitetaan Oulun Yliopistollisen sairaalan (OYS) sytostaattiyksikköön.
Meidän kampanjamme on saanut jo ainakin neljä rinnakkaiskeräystä, joissa kerätään myssyjä
Turun yliopistollinen keskusairaalaan
edit 22.2.02 eli 12.2.02 on aloitettu keräys myös :
Helsingin ja -Uudenmaan sairaanhoitopiirin
edit 23.2.10 on aloitettu keräys myös:
Edit 3.3.10
Tampereen Yliopistollinen Sairaala
Edit 16.3.10
Kymenlaakson Keskussairaala, Kotka
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin Sädesairaala, Jyväskylä
Päijäthämeen keskusairaala, Lahti
Etelä-Saimaan keskussairaala, Lappeenranta
EDIT 20.3.10: Keski-Pohjanmaan Keskussairaalan, Kokkolaan
....ja lisääkin keräyksiä voi perustaa, sillä hoitoja antavista yksiköistä on kuulunut viestejä, että myssyjä tarvittaisiin paljon.

Kampanjaa suunnitellessamme keskustelimme asiasta mm. OYS:n syöpätautien ylilääkärin kanssa ja hän pitää tempausta erittäin hyvänä ideana. Hän sanoi mm. että hiusten lähtö on yllättävän monen syöpäsairaan naisen mielestä se kaikista kurjin rankkojen hoitojen sivuvaikutus! Myssyä voi käyttää sisäoloissa ja kesällä ulkonakin lämmittämään päätä ja piilottamaan kaljuutta monen epämukavaksi kokeman, kuumankin peruukin asemesta. Myssyt pysyvät myös paremmin päässä esim. monet huivit.
Myssyjä voi tehdä aina huhtikuun loppuun asti ja käymme luovuttamassa myssyt toukokuun aikana OYS:n sytostaattiyksikköön. Sieltä myssyt jaetaan edelleen lahjoituksena naisille, jotka niitä haluavat ja tarvitsevat. Luovutustilaisuudesta tulee kuvia ja juttua sitten aikanaan ainakin meidän blogeihin.EDIT 17.3.10 Luovutuspäivöksi on sovittu ti 4.5.10 .

Millainen sytomyssyn tulisi olla? On mukava, että saadaan monenlaisia myssyjä. Me ihmisethän olemme kaikki erilaisia ja pidämme erilaisista päähineistä. Ja eri kasvoihin sopii erimalliset myssyt. Siksipä painotammekin , että kaikenmallisia päähineitä voi tehdä keräykseen. Ratkaisevinta on siis materiaali, ettei se kutita eikä hiosta hiuksettomassa päässä. Monet luonnonkuidut esim. puuvilla ja bambu ovat tällaisia. Kukat ym. koristelut ovat kivoja, mutta eivät pakollisia. Jos jokainen tekee omaan päähän sopivan myssyn/myssyjä, niin silloin saadaan eri kokojakin mukavasti.

Kuvassa Illusiahin baskerimalli.
Keräykseen ei tarvitse varsinaisesti ilmottautua, vaan riittää, kun tekee myssyjä ja toimittaa ne meille.
Myssyjen toimittaminen keräykseen: Myssyt voi toimittaa joko postitse tai viemällä ne Käsityökauppa Maakariin. Postitse myssyt toimitetaan osoitteeseen, jonka saa kysymällä sähköpostilla osoitteesta sytomyssyt@gmail.com. Jos asian tiimoilta herää muita kysymyksiä, niin nekin voi esittää sähköpostilla samaan osoitteeseen tai kommenttina meidän blogeissa. Käsityökauppa Maakari sijaitsee Oulun Rautatieaseman vieressä osoitteessa Rautatienkatu 11b (vanha asemaravintola). Maakari on avoinna: ma - pe 10 - 18, la 10 - 16.
EDIT 2.3.10 Toinen keräyspaikka onlähtien käsityökauppa Kempeleen Kangasvilla, Kempeleen keskustassa Kempeleentie 2
EDIT 17.3. 10 Kolmas keräyspaikka Käsityökauppa Ilo, Herralantie 1, HAUKIPUDAS .

Myssyihin on hyvä liittää pieni pahvilappu, jossa on myssyn ympärysmitta. Halutessaan myssyyn voi liittää myös myssyn materiaalitiedot ja pesuohjeenkin, mutta ne eivät ole välttämättömiä.
EDIT 9.4.10
Hyviä sytomyssyohjeita:
Olemme Matleenan kanssa molemmat virkanneet sytomyssyt ystävillemme ja he ovat kovasti ilahtuneet myssyistä. Siitä idea tempaukseen on saanut alkunsa. Me koemme tämän asian tärkeäksi ja toivommekin runsasta osanottoa. Käsityötaitoisella ihmisellä ei mene kauaa yhden myssyn teossa ja mutta se voi olla suuri ilo ja helpotus ikävää sairautta ja kovia hoitoja kokeneelle kanssasisarelle.
Äitini täytti eilen 84 ja olimme vanhempieni luona kakkukahvilla. Oli oikein ihanat pikkujuhlat läheisten seurassa.
Veimme äidilleni kauniin kukkakimpun ja..

..olin neulonut hänelle lahjaksi kuvan Kukkatossut, josta äiti tuli tosi iloiseksi.![]()
Äitini kanssa saimme sovittua myös sellaista että lähdemme kahdestaan helmikuussa joku päivä Pohjois-Pohjanmaan museoon tutustumaan Ryijy-elää näyttelyyn.Näyttely esittelee 41 suomalaista ryijyä (vuosilta 1778- 2008 ) varkautelaisen Tuomas Sopasen yksityiskokoelmasta
Äidilläni on keskeneräinen kauniin sininen sytomyssy koukulla Sytomyssykeräykseemme ja hän sanoi minulle jo aiemmin, ettei hän oikein keksi eikä osaa siihen mitään koristeita laittaa. Vastasin hänelle, että kauniin värinen myssy on jo sievä sellaisenkaan.

Torstaina kuitenkin Oulun Nappi-Kikassa käydessäni löysin äitin tekemään myssyyn suloisen ruusukoristeen. Kuvan koriste maksoi vain yhden euron .
Ostin Nappi-Kikasta myös nappeja, koska halusin



viimeistellä jo muuten valmiita sytomyssyjäni.
Mainostin tottakai
Nappikaupassakin sytomyssykeräystämme ja

ystävällinen myyjä lahjotti kannatuksen vuoksi minulle pienen pussillisen nappeja myssyjä varten.
Ajattelen aina Matleenan Virkattua myssymallia tehdessäni ensi kesää, jolloin myssyt ovat toivon mukaan tosi käytössä niin sisällä kuin ulkona! Aiemmin mallilla tehtyjä myssyjä käyttäneet ovat tykänneet mallista, mutta tosi hienoa on se, että myssyjä on innostuttu tekemään erilaisilla tarkoitukseen sopivalla malleilla eli siten on valinnanvaraa moneen makuun. Itse suosin edelleen luonnonkuituja kuten puuvillaa, bambua tms. Bambulankaa olen kuullut käyttäjienkin erityisesti kehuvan. Se onkin pehmoista ja hengittävää.

Tämän villamyssy valmistui viimeviikolla. Myssy ei ole siis sytomyssy vaan tarkoitettu taistoon talven pakkasia ja viimoja vastaan. Myssyn tein pojan tyttöystävälle. <3 ja hän piti kovasti myssystä. Lankana ruskea SandessGarnin Alfa, jossa kivasti joukossa kimaltelee hopealanka, joka ei kuvissa ei ikävä kyllä oikein erotu. Palmikkomalli myssyyn löytyy Jatta Soheltaa blogista TÄÄLTÄ .

Kavennukset tein tosin eri tavalla kuin Jatta eli joka puikoilla ja joka kerros kavensin tasavälein kaksi kertaa kaksi oikein yhteen kunnes jäljellä oli joka puikolla oli 2 silmukkaa, joiden läpi vedin langan ja päättelin
Nyt on puikolla miesten kirjoneulesukat ja Baktushuivin tekokin on suunnitteilla.
Mukavaa sunnuntai-iltaa!
Toivoo Seijasisko
Jos joku joskus ihmettelee että minun teksti on joskus samaa kuin Matleenan blogissa niin se johtuu siitä että olemme sopineet että voimme kopioida toistemme tekstejä sytomyssyinfoissamme ja helpottaa siten "uutisten" kirjoittamista.
Matleena kirjoittaa blogissaan seuraavaa asiaa:
"Monissa blogeissa on esitelty toinen toistaan kauniimpia myssyjä. Monet niistä on tehty minun(siis Matleenan) julkaisemillani ohjeilla (virkattu, neulottu ), mutta muutama on rohjennut käyttämään omia ideoitaan. Ainakin kaksi barettimallista sytomyssyäkin on esitelty. Toisen on neulonut Pirena, se löytyy TÄÄLTÄ, ja toisen on virkannut Illusiah ja sitä pääset ihailemaan TÄÄLLÄ. Saattaahan näitä olla enemmänkin, mutta nämä nyt muistan. Jos olet tehnyt tai tiedät jonkun tehneen, niin vinkkaapa minullekin. On mukava, että saadaan monenlaisia myssyjä. Me ihmisethän olemme kaikki erilaisia ja pidämme erilaisista päähineistä. Ja eri kasvoihin sopii erimalliset myssyt. Siksipä haluankin painottaa, että että kaikenmallisia päähineitä voi tehdä keräykseen. Ratkaisevinta on materiaali, ettei se kutita eikä hiosta hiuksettomassa päässä."
Olen samaa mieltä Matleenan kanssa ja painottaisin myös vielä kerran tuota ihan viimeistäkin lausetta! Myssyistä ei ole iloa, jos ne kutittavat tai hiostavat.
Sitten tiedoksi että Varsinais -Suomeen on perustettu sytomyssykeräys Piikun toimesta TÄÄLLÄ. Siellä kerätään myssyjä Turun yliopistolliseen keskussairaalaan eli TYKS:iin Onnea heidänkin keräykseen. Linkitän kaikki tietooni tulleet rinnakkaiskeräyset sairaaloittain aakkosjärjestyksessä myös blogini sivulaatikkoon.

Postissa on tullut tähän asti 12 myssyä ja kuvassa viisi viimeksi tullutta.


Vinkikisi pari lähikuvaa myssyjen kivoista koristeluista.

..ja täytyy ihan näyttää kuinka kiitettävää myssyntietojen merkkaamista!
Kiitos hienoista myssyistä. <3

Eilen illalla virkkasin neljännen sytomyssyni Matleenan ohjeella, johon liitin jo aiemmin virkkaamani kukan. Minulla on aika iso pää. Ympäryskin on 58, joten myssystäni tuli omaan päähän paremmin sopiva kun virkkasin vähän enemmän syvyyttä eli 12.5 cm ennenkuin aloitin kavennuskerrokset

Lanka on Marks@Kattens Bianca, joka on aika ohutta merseroitua 100% puuvillaa. Koukku 2.5.
Muissa käsitöissäni minulla on pari keskeneräistä työtä ja yksi valmiskin, jota en halua vielä paljastaa.
Olen myös ilmoittautunut
neuleolympialaisiin ja lajini Hyväntekeväisyys Curling
ja aion Kanadan olympialaisia seuratessani tehdä kuusi sytomyssyä OYS:in sytomyssykeräyksemme. Pekingin olympialaisten aikana sain kultamitalin neulomalla ensimmäisen Revontulihuivini. Mitali komeileekin tuossa oikella sivulaatikossa .![]()
Hyvää viikonjatkoa kaikille!
Toivoo Seijasisko
Minun ja Matleenan Sytomyssykampanja on saanut lisää rinnakkaiskampanjoita.
Tänään on aloitettu keräys myssyjen saamiseksi Eteläpohjanmaan keskussairaalan syöpäosastolle. Tästä kertoo Malli blogissaan TÄÄLLÄ .Aiemmin tälläviikolla tuli tietooni, että Outokumpulaiset naiset ovat perustaneet kampajan , jossa kerätään myssyjä Pohjois-Karjalan keskussairaalaan. Siitä tietoa Villavaaran blogissa TÄÄLLÄ. Flikkahan perusti jo viikko sitten oman kampanjansa Vaasaan. Hieno homma! Toivon myssyrikasta kampanjaa kaikille heille!
Rinnakkaiskampanjat ovatkin tervetulleita sillä siten saadaan eniten myssyjä niitä tarvitseville ! Minä ja Matleena ilmoitetaan blogeissamme jatkossakin jokaisesta uudesta rinnakkaiskampanjasta, joka tulee tietoomme. Meidän virkkausohjeisiin ym. ja kampajasivullemme saa myös linkittää . Bloginapin suhteen minulla on toive, että juuri tuo nappi, jossa on kuva hyvälle ystävälleni tekemästäni myssystä, pysyisi tämän meidän alkuperäisen sytomyssykampanjan tunnusnappina.Tosin mikään ei estä vastaavaa nappia omaan rinnakkaiskamjanjaan tekemästä.

Sain nyt illalla valmiiksi neulotun sytomyssyn Matleenan ohjeella. Lankana minulla oli bambulanka, jonka pukkosuositus oli 3 ja 3.5. Tein myssyn kuitenkin 2 ja 2.5 puikoilla . Myssystä tuli aika pieni, mutta palmikkoneulos venyy ja sopii siten vähän erikokoisiinkin päihin. Tämä myssy on kaunis ihan sellaisenaan ja ei minusta välttämättä erillisiä koristeita kaipaa.
Leena on tehnyt blogissaan hauskan ohjeen eli myssyn päälaelta alaspäin ja laatinut samalla selkeät kuvalliset ohjeet meitä muita varten. Ohje on Leenan käsityöblogissa TÄÄLLÄ . Kiitos Leena! Aion minäkin tuotakin mallia kokeilla ja kaikki tarkoitukseen sopivat mallit ovat tervetulleita ja niitä voidaan linkittää kaikkien iloksi.
Seuraavaksi puikolleni hyppäävat kuitenkin vaihteeksi kirjoneulesukat, mutta millaiset se on vielä salaisuus!
Mukavaa loppuviikkoa kaikille!
Seijasisko
Oulun sytomyssykampanjaamme voi toimittaa myssyjä viemällä niitä PohjoisPohjanmaan käsi-ja taideteollisuus ry:n Taito Shop Maakariin
Käsityökauppa Maakari sijaitsee Oulun Rautatieaseman vieressä osoitteessa Rautatienkatu 11b (vanha asemaravintola) . TÄÄLTÄ löytyy kartta ja aukioloajat. Matleena ja minä haemme myssyt sieltä sopivin välilajoin
Toki edelleen voi myös postittaa sytomyssyjä osoitteeseen, jonka saa pyytämällä sähköpostilla osoitteesta sytomyssyt@gmail.com

Maakarissa käydessäni ostin Alesta kuvan 100% maissilankaa. Lanka tuntuu oikein mukavan pehmoiselta ja ehkäpä näistäkin sytomyssyjä syntyy.
Lisää sytomyssyuutisia tiedossa loppuviikolla mutta nyt pitää mennä espanjan läksyjen pariin ja sitten tunneille.
Oikein mukavaa iltaa kaikille
Toivoo Seijasisko
Esikoiseni, jo aikuinen tyttäreni täyttää tänään vuosia. Eilen saatiin tytär kotiin ja minun vanhemmatkin meille kylään . Juhlimme tytön synttäreitä pikkuisen pienellä porukalla.![]()

Minua kun laiskotti leipominen niinpä annoin esikoiseni valita kuvan kakun kaupan pakastealtaasta ja olikin niin kaunis ja maukas
pikku kakku että eipä olisi "esikon äiti" itse osannut parempaa leipoa.![]()
Roisto oli ostanut tytöllensä lahjaksi kännykän ja minä ostin tytölle kuvan kukan eli Esikon
ja

neuloin vielä lahjaksi palmikkopipon. Lankana on SandnessGarninAlfa ja palmikkopipon ohje on Jatan blogista TÄÄLTÄ . Tosin lanka on eri kuin Jatan ohjeessa ja joudun vähän soveltamaan mallia sen mukaan.

Langassa on kivasti hieman hopeaväristä kimallelankaa joukossa . ![]()
jamme ensimmäinen Sytomyssykirje saapui tänään !![]()

Mikkelistä tulleessa kirjeessä oli peräti seitsemän pehmoista ja sievää sytomyssyä ja myssyhin oli tosi hienosti merkitty koko ja lankatiedot. Myssyissä oli eri kokoja ja pari lapsen kokoakin ja nekin aivan varmasti löytävät käyttäjänsä! Lämmin Kiitos paketin lähettäjälle- olet ollut ahkera ja tosi nopea!![]()
Joka paketin sisältöä minulla ei tietenkään ole aikaa erikseen alkaa kuvaamaan ja bloggamaan, mutta voin harvakseltaan laittaa yhteiskuvaa saapuneista myssyistä. Ajattelin, että voisi olla mukavaa nähdä vilaus "omasta myssystä " ja todeta siten myssyn päässeen perille. Kampanjakaverini Matleena laittaa myös omaan blogiinsa samaiset kuvat nähtäville .

Nyt lähden rentoutumaan rakkaan harrastuksen eli käsitöiden pariin ja ajattelinkin kokeilla Matleenan OHJE:eella neulottua sytomyssyä. Ostinkin tänään sitä varten kuvan kauniin väristä ja pehmoista bambulankaa.
Hyvää illanjatkoa!![]()
Toivoo Seijasisko
Minun ja Lankapirtin Matleenan Sytomyssykampanjan ensimmäinen rinnakkaiskeräys on "Flikan" toimesta perustettu. "Flikka" kerää myssyjä Vaasan keskusairaalan sytosaattiyksikköön. Hieno juttu ja toivotankin paljon onnea Vaasan kampanjaan!! Flikan kampanjasivu TÄÄLLÄ .
Minulta on jo kahdesti kysytty saako blogiemme kampanjasivua linkittää eri nettiyhteisöihin? Mielellään saa ja kaikilla muillakin keinoilla voi sanaa sytomyssykeräysestä levittää.
Aiemmin tällä viikolla lupasin julkaista Virkatun kukkamallin ohjeen niille, jotka miettivät miten voisivat myssyä koristella.
Seuraavan ohje on Novita/ kesä/2008 lehdestä . Ruusi koristi lehdessä pannulapun keskustaa.
Minusta malli oikein sievä ja helppo virkatakkin ja sopii hyvin myssynkoristeeksi
Virkattu kukka
Virkkaa aloitusketjuksi 6 ketjusilmukkaa(kjs) ja sulje renkaaksi piilosilmukalla (ps).
1.krs. Virkkaa renkaaseen 8 kiinteää silmukkaa (ks) ja sulje krs ps:lla.

2.krs. Virkkaa 5 kjs, (kuva) ja 1 p seuraavaan silmukkaan, *2kjs, 1 pylväs(p) seuraavaan silmukkaan, toista *-* vielä 6 kertaa = 8 kjs kaarta
- sulje krs. ps:lla 3.kjs:aan krs. alussa= 8 kjs kaarta.

3. krs. Siirry ensimmäiseen kjs-kaareen ks:lla. Virkkaa samaan kaareen 4p ja 1 ks. Virkkaa kerroksen jokaiseen kaareen: 1 ks, 4 p ja 1 ks .(kuva)

4. krs. Tee edellisen kerroksen terälehtien alle kjs-kaaret uusia terälehtiä varten seuraavasti: taita terälehteä eteenpäin ja tee ensimmäisten terälehtien välissä olevan pylvään ympäri 1ks , *4 kjs ja 1 ks seuraavan p:n ympäri* toista *-* kunnes kaaria on 8 ja
(kuvassa 4.krs valmiina ja kuva on siis kukan nurjalta puolelta)

5. krs. Virkkaa jokaiseen kaareen 1 ks, 5 p ja 1 ks.(kuva)

Kuvassa 5.krs. valmiina
6. krs. Virkkaa taas kaaret seuraavia terälehtiä varten kuten edellä kerroksella 4. Virkkaa 1 ks ensimmäisen ks:n ympäri. *5 kjs ja 1 ks seuraavien terälehtien väliin* toista *--* kunnes kaaria on 8 ja sulje ps.lla 1 ks:aan.

7. Virkkaa jokaiseen kaareen 1 1/2-pylväs , 6 p ja 1 1/2 pylväs. Sulje krs. ps:lla 1 puolipylvääseen . Vedä lanka silmukan läpi ja kukka on valmis.
Päättele ja kiinnitä kukka myssyyn. Lankana tässä kukassa on Novitan Kotiväki. Kukkamalliin käy monet langat mutta tietenkin langan paksuus vaikuttaa kukan kokoon. 
Tässä olen virkannut saman kukkasen SandnessGarnin Mandarin Petit langalla. Kukassahan voi leikitellä eri väreillä vaihtamalla lankaa kerroksilla 5 ja/tai 7 ja erilaisilla napeillakin voi kukkaa koristella.
Jos on jotakin kysyttävää tai huomaatte virheen myssyn ohjeessa niin laittakaa vaikka kommenttia.
Oulussa on tänään pakkasta vain -3 astetta. Aamupäivä on minulla mennytkin lähes kokonaan koneella tätä postausta tehdessä. Vastapainoksi lähdenkin pian kävelylenkille nauttimaan kauniista talvesta .
Leppoisaa lauantaipäivää kaikille!
t. Seijasisko
Kampanjaamme ei ole tullut uusia kysymyksiä. Muutamat ovat jo osoitteen pyytäneet ja luulisin että lahiaikoina tulevat postin mukana ensimmäiset myssytkin.

Matleenan neuloma sytomyssy.
Matleena on kehitellyt neulotun ja vielä sievänkin Sytomyssymallin. Malliin löytyy ohje Matleenan blogista TÄÄLTÄ ja ohje on myös linkitettynä "Sytomyssykeräys"- postauksen lopussa. 
Kuvan sytomyssyn sain valmiiksi eilen. Lankana on Novita Kotiväki. Koukku 2,5. Kuvan virkattu kukkamalli on aika kiva ja helppo virkata. Ajattelin että voisin kukkamallin ohjeen vielä tälläviikolla kirjoitella tänne blogiini, jos joku vaikka pähkäilee sitä millä osaisi myssyn koristella.
Oulussa on mukava talvipäivä ja pakkasta on -1O. Minun päivääni kuuluu tänään kyläilyä vanhempieni luona ja tyttären kanssa menemme iltapäivällä yhdessä hydrobiccaamaan uimahalliin. Illalla aloitan uuden käsityön.
Pirtsakkaa talvipäivää kaikille!
t. Seijasisko
Sytomyssykampanjamme on lähtenyt yllättävän hyvin käyntiin. Moni on jo lupautunut mukaan ainakin sillä yhdellä myssyllä ja on ollut ilo todeta, että tieto kampanjasta leviää joka puolelle!
Tässä vastauksia muutamiin kysymyksiin ja lisäinfoa keräyksestä:
Sähköpostilla kysyttiin jopa sellaista että voiko sellaisetkin osallistua ,jotka eivat ole blogimaailmasta?! Sanonkin nyt täälläkin vielä varmuudeksi että :tottakai saa!!! Tarkoitushan että saadaan tehtyä mahdollisimman monta myssyä eli kaikki kynnelle kykenevät talkoisiin mukaan vaan! Myös tiedon levittäminen eteenpäin on jo osalllistumista.
Langoista on kovasti kyselty. Langaksi EI kelpaa mikä tahansa lanka, koska myssy on päänahkaa vastaan niin lanka ei saa olla kutittavaa ja myssy ei saa olla myöskään hiostava. Matleena on lisännyt Sytomyssyn Virkkausohjeeseen hyvän yleispätevän ohjeen siitä mitkä langat käy. Itse aion ainakin tuota Matleenan ohjetta lankavalinnoissani noudattaa. Monet tekokuidut ja villalangat ovat sellaisia jotka kutiavat ja hiostavat.
On myös sovittu,että merkitään myssyhin pään koko eli päänympärys cm. Vinkiksi, että itse tein eilen myssyn ja huomasin että kokohan on helppo mitata siinä vaiheessa kun on virkannut ensimmäisen ketjusilmukkakerroksen. Jos haluaa niin voi myssyyn merkitä muitakin tietoja langasta (kuten materiaali tai pesuohje) niin se on hyvä,mutta ei pakollinen.
On myös kysytty voiko muut sairaalat saada myssyjä, jos niitä kertyy kovin paljon? Keskustelin asiasta OYS:n syöpätautien ylilääkärin kanssa ja hän sanoi että jos myssyjä tulee tosi paljon niitä voidaan OYS:sta jakaa myös muiden sairaaloiden sytostaattiyksiköihin. Muuten idea on vapaasti lainattavissa ja rinnakkaisia myssykampanjoita voi perustaa meidän puolestamme eri puolille Suomea. Asiasta on tietenkin ensin sovittava paikallisen sairaalan hoitoyksikön kanssa.

Eilen illalla telkkaria katsellessa tein ensimmäisen sytomyssyni tempaukseen käyttäen lankakaapistani löytynyttä 100% Colorado puuvillalankaa. Tein Matleenan ohjeella ja hyvä tuli.
Sitten muihin käsityöjuttuihin.

Posti toi minulle alkuviikosta tilaamani kuvan ihanuudet eli Knit Pro ( ent.nimi Knit Picks) sukkapuikkoja. Olen muutamat Knit Pro-puikot aiemmin testaillut ja olen ne hyväksi havainnut. Puikot ovat laminoitua koivupuuta. Puikkoja ei ikävä kyllä Oulusta saa mistään, mutta tilasin puikot Tinttamarelli-nettikaupasta. Kuvan kaikki puikot maksoivat yhteensä 85 euroa.

Vuoden ensimmäinen käsityöni oli kuvan lapaset Marttojen- punaisesta 7-veikasta.
Tein lapaset itselleni tarpeeseen ja tykkään kovasti. Rinsessa-mallineule jota käytin lapasissa on löytyy Ulla-nettineulelehdestä Täältä.
Mitään suuria suunnitelmia ei minulla käsitöiden suhteen ole. Teen niin kuin aina ennenkin eli sitä milloin mikäkin tuntuu mukavalta ja mielekkäältä.![]()
Hyvää viikon jatkoa!
t. Seijasisko
Edit. 16.6.10 ..keräys jatkuu..enemmän tietoa tämän postauksen lopussa.
Sytomyssykeräys on kampanja, jonka aikana on tarkoitus kerätä myssyjä naisille, jotka ovat menettäneet hiuksensa sytostaattihoidoista johtuen. Tästä kampanjasta saadut myssyt on tarkoitus lahjoittaa Oulun Yliopistollisen sairaalan (OYS) sytostaattiyksikköön.
Minä ja Lankapirtin Matleena haastamme kaikki käsityötaitoiset Sytomyssykeräykseen. Olemme Matleenan kanssa molemmat joutuneet virkkaamaan sytomyssyt ystävillemme ja he ovat kovasti ilahtuneet myssyistä.

Kuvassa on minun viime kesänä ystävälleni virkkaama myssy. Ystaväni ilahtui tosi kovasti kuvan myssystä ja siitä ilosta syntyi ajatus sytomyssykampanjasta, jota olemme sitten Matleenan kanssa pitkin syksyä ideoineet. Kuvan myssyssä on lankana SandnessGarnin Mandarin Petit,joka on 100% puuvillaa.
Olemme keskustelleet asiasta mm. OYS:n syöpätautien ylilääkärin kanssa ja hän pitää tempausta erittäin hyvänä ideana. Hän sanoi mm. että hiusten lähtö on yllättävän monen syöpäsairaan naisen mielestä se kaikista kurjin rankkojen hoitojen sivuvaikutus! Olemme olleet myös yhteydessä OYS:n sytostaattiyksikköön ja he vastaanottavat mielellään kampanjaan kertyvät myssyt.
Myssyjä voi tehdä tästä päivästä eteenpäin aina huhtikuun loppuun asti ja käymme luovuttamassa myssyt toukokuun aikana OYS:n sytostaattiyksikköön. Sieltä myssyt jaetaan edelleen lahjoituksena naisille, jotka niitä haluavat ja tarvitsevat. Luovutustilaisuudesta tulee kuvia ja juttua sitten aikanaan ainakin meidän blogeihin.
Myssymalli, jonka ohje löytyy tämän kirjoituksen lopusta, on käyttäjiensä hyväksi kokema. Se ei ole kuuma kuten esim. peruukit ja pysyy hyvin päässä toisin kuin huivit. Jos joku haluaa tehdä jollain muulla tarkoitukseen sopivalla mallilla niin toki se sopii. Kukat ym. koristelut ovat toki kivoja mutta eivät pakollisia. Koosta vinkiksi, että jos jokainen tekee omaan päähän sopivan myssyn/myssyjä, niin silloin saadaan eri kokojakin mukavasti. Myssyihin on hyvä liittää pieni pahvilappu, jossa on myssyn ympärysmitta.
Tempaustamme saa mainostaa eteenpäin vaikka nappaamalla blogiinsa bloginapin .

Myssyt voi toimittaa osoitteeseen, jonka saa kysymällä sähköpostiosoitteesta sytomyssyt@gmail.com. Myssyjä voi viedä myös Pohjois- Pohjanmaan Käsi- ja taideteollisuus ry:n Käsityökauppa Maakariin , joka sijaitsee Oulun keskustassa Oulun Rautatieaseman vieressä osoitteessa Rautatienkatu 11b. Katso kartta ja aukioloajat TÄÄLTÄ .
Jos asian tiimoilta herää muuten kysymyksiä, niin laittakaa kommentteja tai sähköpostia tulemaan, niin vastaamme kun ehdimme.
Me olemme rakkaiden ystävien kautta kokeneet tämän asia tärkeäksi ja toivommekin runsasta osanottoa. Käsityötaitoisella ihmisellä ei mene kauaa yhden myssyn teossa ja mutta se voi olla suuri ilo ja helpotus ikävää sairautta ja kovia hoitoja kokeneelle kanssasisarelle.
Terveisin Seijasisko ja Matleena Lankapirtistä

Kuvan perhospipo on Matleenan virkkaama.
Matleena on saanut idean myssyyn jo vuosia sitten Syöpä-lehdessä olleesta myssystä ja sen pohjalta hän on ohjetta kehitellyt.
Virkattu pipo
n. 50 g puuvilla- tai muuta sopivaa kutittamatonta lankaa.
Hyviä lankoja ovat luonnonkuituiset langat esim. puuvilla-, puuvilla+silkki- ja bambulangat, joista olen tehnyt ko. myssyjä. Langan paksuudella ei liene kovin suurta merkitystä, mutta ehkä sellainen 2.5- 3.5 mm:n koukulla virkattava on aika hyvä.
Virkkauskoukku langan vahvuuden mukaan
Aloita virkkaamalla parillinen määrä ketjusilmukoita halutun päänympäryksen verran ja yhdistä ympyräksi piilosilmukalla.
krs. Virkkaa valintasi mukaan joko kiinteä silmukka tai pylväs jokaiseen ketjusilmukkaan. Päätä kerros piilosilmukalla ensimmäiseen silmukkaan/pylvääseen. Tee aina kerroksen alkuun 3 ketjusilmukkaa = 1 pylväs.
krs Virkkaa 1 pylväs joka toiseen ed. kerroksen silmukkaan/pylvääseen, väliin aina 1 ketjusilmukka, siis *1p, 1kjs* kerroksen loppuun saakka. Yhdistä taas piilosilmukalla.
ja seuraavat: *1p ed. kerroksen pylvääseen, 1kjs* kerroksen loppuun. Virkkaa samanlaisia kerroksia kunnes työn korkeus on n. 10 -11 cm ja aloita kavennukset virkkaamalla pylväitä (pylväs pylvääseen) ilman välisilmukoita 2 kerrosta. Seur. krs: toistaen *5 pylvästä ja jätä yksi ed. krs:n pylväs tyhjäksi*. Sitten kerros *4 pylvästä ja yksi väli*. Jokaisella kerroksella pylväsryhmä lyhenee yhdellä. Lopuksi kerros kiintein silmukoin ja lankojen päättely.

Myssyä kannattaa sovittaa varsinkin kavennusvaiheessa ja tihentää/harventaa kavennuksia tarpeen mukaan.
Myssyyn voi halutessaan kiinnittää somisteeksi esim. virkatun kukan, perhosen tai jotain muuta sopivaa.
edit. 7.1.10 eli uusinta Infoa kampanjasta TÄÄLLÄ
edit. 14.1.10 Matleena on kehitellyt kivan neulotun sytomyssyn , jonka ohje löytyy Matleenan blogista TÄÄLTÄ
edit. 16.1.10 julkaisin blogissani Virkatun Kukkaohjeen, joka sopiii hyvin sytomyssynkoristeeksi . Ohje löytyy TÄÄLTÄ
Huom. Kaikki blogissani tähän keräykseen liittyvät uutiset löytyvät blogini sisällysluettelosta Sytomyssykeräys 4.1-30.4.10 -kategorian takaa.
Edit. 16.6.10
SIVUPOHJA
Pohjakuvassa ompelemani "Talviuninen"-ryijy
HYVÄNTEKEVÄISYYS
Sytomyssyily:
Sytomyssyasioissa yhteys Lankapirtin Matleenaan
Myssyjä voi Pohjois-Suomessa toimittaa seuraaviin osoitteisiin:
Lankakauppa Lumoava Lanka, Albertinkatu 11, 90100 Oulu
Pieni Lankapuoti, Keskuspuistonkatu 10, 90400 KEMI
Oulun yliopistollinen sairaala, Syöpätautien poliklinikka, PL 229, 90020 OULU
Kainuun Keskussairaala, Syöpätautien poliklinikka , Sotkamontie 13, 87140 KAJAANI
Lapin Keskussairaala, Syöpätautien poliklinikka, Ounasrinteentie 22, 90400 ROVANIEMI
Länsipohjan Keskussairaala, Syöpätautien poliklinikka, Kauppakatu 25, 94100 KEMI
Keski-Pohjanmaan Keskussairaala , Syöpätautien poliklinikka, Mariankatu 16-20, 67200 KOKKOLA
Kaikki sytomyssykampanjat: Klikkaa TÄSTÄ .
NEULEOLYMPIALAISET![]()


Mitali tuli kutomalla
Revontulihuivi

Mitalin takana
huivikuvia